Tosiaan, perjantaina siis ratsastin Vikillä tosi kevyesti kentällä. En tehnyt mitään ihmeempiä, askellajit läpi niin että sain hevosen kulkemaan rentona. Itse olin taas niin hukassa ja keskittymiskykykin oli karannut, että välillä oli pientä hakemista taas. Harjoiteltiin myös länkkärikisoja varten sidepassia (jyrkkä pohkeenväistö suoraan sivulle). Ihan perus kevyt ratsastus vain tälläkertaa. Menin muuten olman turpahihnaa, sillä sitätäh ei saa sunnuntain kisoissa olla. Viki ei juurikaan poikennut normaalista, oli ehkä hieman rennompi.
Kuvia ei valitettavasti ole, mutta laittelen tähän pari julkaisemattonta kuvaa elokuulta, ettei aivan kuvattomaksi jää! Vaikkakaan nämä kuvat eivät hirveästi liity perjantain treeneihin - mutta olkoon! :D
Lauantaina suunnattiinkin Jennan kanssa kohti maneesia hyppäämään Vikillä ja Fasulla. Jenna oli jälleen suunnitellut meille kivan ja melko yksinkertaisen 4 esteen tehtävän! Vikillä oli jälleen kerran virtaa kuin pienessä kylässä ja neiti todella meni eikä meinannut!
Verkkailtiin alkuun taas ihan normaaliin tapaan. Annoin Vikin purkaa energiaansa, joten se sai mennä vähän reippaamassa temmossa. Tein asetukset ja taivutukset molemmissa suunnissa, kaikissa askellajeissa - Viki oli hyvä vaikkakin tosi energinen. Verkkailujen jälkeen alettiinkin taas hyppäämään. Tultiin aluksi muutaman kerran ihan pienillä korkeuksilla pariakin eri kahden laukan -linjaa.
Tämän jälkeen tultiinkin pientä neljän esteen rataa. Viki hyppäsi jälleen todella varman oloisesti turhia epäröimättä. Pari hassua hyppyä tuli jälleen, kun ei askel aivan sopinut, mutta pääasiassa askeleet sopivat ja Vikikin venyi ajoittain tosi hyvin hyppyihin!
Korkeimmillaan hypättiin n. 95-100cm rataa. Suurimmaksi osaksi hyppelyt sujuivat hyvin, kerran tiputettiin, mutta kieltoja ei tullut yhtään. Ihan suht tyytyväinen olen näihin treeneihin. Hevonen oli hyvä ja itsekkin muistin kohtuu hyvin ratsastaa! :) Ihan hyvillä mielin suunnataan taas ensi viikolla reilun kuukauden tauon jälkeen estekisoihin!
Ensi viikolla tosiaan mennän lauantaina hyppäämään Suursuolle seuraestekisoihin. Mennään Vikin kanssa ainakin 60-70cm luokka. Kovasti mietin myös kannattaisiko mennä 80-90cm luokkakin - mielipiteitä? :)
Tulossa on myöskin KJR'n seuraestekisat joissa tarkoituksena mennä varmasti 70cm AM5, mutta siellä olisi myös 80cm AM5 (AM5= korotettu uusinta). Täytynee nyt miettiä kunnolla. Mielipiteitä saa toki antaa!
kyllä toi 80-90cm menee varmasti ihan hyvin, kun treeneissäkin menee noin helposti! :)
VastaaPoistaKiitoksia kovasti mielipiteestäsi! :)
PoistaTosi hyvin näyttää menevän! (: Mun mielestä voisitte käyä kokeilee miltä se 80-90 luokka tuntuu ja mennä sen kanssa pienemmän luokan (:!
VastaaPoistaKiitos paljon! :)
PoistaHyvin te pärjäisitte siinä 80-90cm!!:) TOSI kiva postaus!!:)
VastaaPoistaKiitoksia Ada!
PoistaMun mielestä ainakin oisitte valmiita korkeimmillekki esteille :) Ja voihan sitä aina kokeilla ja sit jos tuntuu että ei me ollakkaan valmiita niin pysyy niissä pienemmissä :) Mutta hyvältä näytti taas! :)
VastaaPoistaAaw, kiitos jälleen hurjan paljon ihanasta kommentistasi :')♥
Poistaaiotko tulla viksun kans 5.10 suursuolle estekisoihin?
VastaaPoistaKyllä ollaan tulossa :)
PoistaEn oo aiemmin nähnyt Viki laukkaa, mutta täytyy kyllä kehua että on todella siisti laukka! Ja hienosti hyppäsitte! :)
VastaaPoistaKiitoksia paljon kommentistasi! (':
PoistaMinä en suosittelisi korkeampiin luokkiin siirtymistä aivan vielä. Jos kotona käy noin kuumana ja kisoihin kuumenee vielä lisää, voi loputulos olla lähinnä vaarallinen. Lisää laukkatreeniä ja rauhallisuutta tuohon laukkaan, hyvinhän tuo hyppää mutta ne esteiden välitkin pitää sujua kunnollisesti :-)
VastaaPoistaOllaan teidät monesti kisoissa nähty ja täältä blogista noita teidän kotivideoita niin sillä perusteella annan tämän arvion, kunhan saat tuon laukan rauhallisemmaksi ja koko hevosen muutenkin niin kyllä siitä hyvä tulee :-)
Kiitoskia paljon mielipiteestäsi! :) Kiva saada hyvin perusteltu mielipide, täytynee nytten näidenkin mielipiteiden perusteella miettiä mitä teen. Vikissä kun on vain se huonoa, ettei tämä hevonen omista minkäänlaisia kisahermoja vaan on aina kisatilanteessa kuin toinen hevonen.
PoistaMutta kiitoksia vielä kommentistasi!
Sanoisin, että ei vielä isompiin luokkiin. Rauhallisia, rentoja ja helppoa startteja ensin alle. (: Paljon puomireeniä(se ei hevosta kuluta), laukka siinä paranee ja oma silmä, että näet askeleen puomillle jo kaarteessa, niinkuin esteillekin pitää!
VastaaPoistaKiitoksia paljon kommentistasi! :) Puomityöskentelyä pitäisi kyllä tehdä paljonpaljon enemmän, mutta jotenkin se on aina jäänyt. Täytynee korjata asia ;)
PoistaTuutteko kiviharjuu kisoihin koskaa? ois kiva nähdä miltä sun ratsastus näyttää nykyään livenä. :) Ei vielä isoihin luokkiin, vaikka vauhti siihen riittäiskin.. Ensin kokoomista ja laukan lyhennystä ja pidennystä paremmaksi, sitten vasta isoille esteille :)
VastaaPoistaJaa-a paha sanoo.. Ainakaan ei tulla kisoihin jotka järjestetään siellä uudella kentällä koska sen pohja on niin pehmeä. Ja kiviharjussakaan ei ole ainakaan näillä näkymin meille sopivia luokkia.
PoistaKyllä näinhän se on. Harmittaa vain että en taaskaan pääse kisoissa hyppäämään 80cm. Sillä 70cm ei sinänsä tuota mitään ongelmia vaan ongelmia alkaa ilmaantua vasta 80cm, ja niistäkin päästäisiin eroon vain sitä korkeutta hyppäämällä.
Mutta kiitoksia kommentistasi!
Sinuna menisin kokeilemaan sen kasikymppisenkin koska ei siinä voi onnistua jos ei harjottele ni se ois vaa hyvää kokemusta ja meet viksul super hyvin <3
VastaaPoistaKiitoksia paljon kommentista ja mielipiteestäsi! :)
PoistaJa sori kirjotin kommentin vähän huonosti siis tarkotan että tottakai se vois ihan hyvin onnistua jo nyt!!!! Viki hyppää hyvin ja osaat ratsastaa sil hyvin!!!
PoistaKiitoskiitos :)
PoistaKokemustahan se vaan on tuo korkeampikin rata. Ompahan ainakin sitten hevoselle tiedoksi, että tälläisiäkin voi mennä muuallakin kun kotona :D
VastaaPoistaTosi kiva seurata edistyvän lv-ratsun uraa ja yhteistyötänne! Meillä vielä tämä estevaihe edessäpäin ;)
Hehhe, jeps näinhän se on! :)
PoistaKiitoksia kovasti, tsemppiä sinulle hevosesi kanssa! Treeniä vaan niin tekin pääsette vielä pitkälle :)
Mielestäni menit erittäin hyvin! :)
VastaaPoistaKiitoksia paljon! :)
Poista