torstai 25. heinäkuuta 2013

'Everytime i kiss, I swear I can fly' (Koulua & esteitä!)

Tiistaina ratsastin Vikin kentällä, ihan vain hakien taas rentoutta, asetellen ja taivutellen. Alkuun käynnissä Viki oli tosi kivan oloinen, mutta ravissa ja laukassa paketti ei meinannut tulla kasaan millään. Yritin alkuun saada vain ravia ja laukkaa eteenpäin pyrkiviksi, vaatimatta mitään muuta. Laukkailujen jälkeen menin vielä hetken ravia, joka sujui nyt jo huomattavasti paremmin!

Tämän jälkeen Henni hyppäsi hetkeksi Viksun selkään ja ratsasti sitä kaikissa askellajeissa. Hennin jälkeen menin vielä itse takaisin selkään ja ratsastin pikaisesti kaikki askellajit läpi ja Viki oli tositosi hyvä! :) Huomasi että Henni oli saanut Vikin ainakin laukassa ratsastettua tosi hyvin läpi - kiitokset Hennille siitä! Loppuun ravailin vielä pitkät eteenalas ravit.










Keskiviikkona oli taas Vikin hyppäilyjen vuoro ja ai että neiti oli innoissaan! Reiluun viikkoonhan sillä ei oltukkaan hypätty kunnolla. Jenna oli taas suunnitellut meille radan jota sitten hyppäsimme. Alkuun verkkasin Vikin ja tulin muutamat verkkahypyt n. 60cm pystylle, jonka jälkeen tulin vielä verkkahyppyjä n. 80cm pystylle ja okserille.

Tämän jälkeen alettiin tulla ratana. Aloitettiin n. 80cm radasta ja aina pikku hiljaa nostettiin. Lopuksi hyppäsimmekin 95cm radan. Pääasiassa kaikki radat sujuivat oikein kivasti radoilla ei kieltoja tullut lainkaan ja pudotuksiakin vain pari. Paikat löytyivät oikein kivasti ja Viki hyppäsi varman oloisesti.

Radan jälkeen tultiin vielä pystyä ja okseria, jotka sujuivat oikein kivasti. Nämä taisivat korkeimmillaan olla 105cm. Sitten tultiin vielä pysty-okseri sarjaa, jolle toli muutama pudotus ja kielto, mutta muuten Viki hyppäsi hyvin ja varmasti. Lopuksi okserin korkeus olikin jo 110cm!

Vielä muutama pienempi hyppy n. 70cm ristikolle ja sen jälkeen pitkät eteenalas ravit. Viki oli oikein hyvä hypätä, vaikka itse olinkin täysin puolikuntoinen lievän mahataudin takia.






Tänään käydään luultavasti uittamassa heppoja, muista loppuviikon suunnitelmista en olekkaan ihan varma, mutta se selvinnee tuota pikaa!

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Maastoilupäivitys!

Lauantaina käytiin Vikin kanssa kahdestaan maastouilemassa. Käveltiin ensin tosi pitkät alkukäynnit (~20min), jonka jälkeen lähdettiin pitkälle laukkasuoralle. Alkuun ravailtiin jonkun verran ja tein temponvaihteluita ravissa. Hetken päästä alettiinkin jo laukkaamaan. Annoin Vikin mennä alkuun vähän löysemmällä ohjalla ja pidempänä, samalla säätelin itse istunnalla laukkaa. Tämä onnistuikin ihan kivasti.

Laukattiin ja ravailtiinkin koko pitkä suora ja lopulta löysimmekin itsemme Askon pihasta! :D Hetken ihmeteltyämme palattiin samaa reittiä takaisin tallille - ravaillen ja laukkaillen. Otin loppuun vielä hiekkatiellä askellajit läpi ja Viki oli ihan miellyttävän oloinen ratsastaa.

Pahoittelut huonolaatuisesta kuvasta...
Sunnuntaina Viki vietti todella kevyttä päivää. Kävin Vikin kanssa vajaan tunnin kävelylenkin maastakäsin. Käppäiltiin vähän metiköissä ja osittain myös ihmisten ilmoilla jalkakäytävällä. Viki toimi koko ajan oikein asiallisesti, ei ole mitään moitittavaa neidin käytöksessä! Hetkeksi saimme myös kävely seuraa Emmasta ja hänen kaveristaan. Tämän ihmeempiä en lauantaina Vikin kanssa puuhastellut.

Maanantaina käytiin kolmestaan, minä, Henni, Jenna, heittämässä suht. pitkä ja rankka maasto. Matkaa kertyi reilu 10km ja aikaakin meni n. 1½h. Aika pitkälti käveltiin, mutta otettiin myös reippaampia ravi- ja laukkapätkiä mukaan. Tiellemme osui myös muutamia 'maastoesteitä' (=puunrunkoja ja ojia), joita sitten hyppäsimme muutamia kertoja.

Viki hyppäsi tosi varmasti ja innostuneen oloisesti, eikä epäröinytkään kuin kerran ja silloinkin vain ihan vähän. Mielenkiinnolla kyllä odotan mitä reilun parin viikon päästä oleva maastoestekurssi tuo tullessaan, siellä päässäänkin hyppäämään maastoesteitä ihan kunnolla! :)

Maaston jälkeen taas rennot eteenalas ratsastelut hiekkatiellä ja Viki toimi jälleen ihan mukavasti. Ajoittain puski hieman sisäpohkeenläpi, mutta pääasiassa oikein kiva!



Loppuviikosta Ella on sanonut tulevansa pari kertaa ratsastamaan Vikillä, lisäksi minun olisi tarkoitus hypätä sillä joku päivä, sekä viikonloppuna ajattelimme lähteä Vikin ja Helkan voimin raviradalle baanaamaan! Saa nähdä mitä tämä viikko tuo tullessaan :)

lauantai 20. heinäkuuta 2013

'You are the reason why I wake up everyday..' (irtojuoksutusta, ilman satulaa jne..)

Maanantaina liikuttelin Viksun koulusatulan kera eteen-alas taivutellen ja asetellen kaikissa askellajeissa. Viki oli tosi kivan rento ja kuunteli hyvin. En tehnyt mitään ihmeellisempää, sillä tarkoitus oli vain palautella Viki edellis päivän hyppäilyjen jäljiltä.

Maanantaina myös grillailtiin hampurilaisia tallilla ja pestiin suojia. Tulipa muuten todettua, että meillä on ihan törkeän paljon suojia! :D Jospa niitä alkaisi jossain vaiheessa myymään...



Tiistaina ratsastin Vikillä suht. kevyet treenit, aluksi n. 20min kentällä kaikissa askellajeissa tuntumalla, jonka jälkeen siirryin pellolle. Kentällä Viki oli alkuun hieman jäykkä, mutta pienen taivuttelun jälkeen vetreytyi kunnolla, jonka jälkeen neiti olikin ihan kiva ratsastaa.

Pellolle siirryttyämme laukattiin ensin pari kertaa meidän ns. 'laukkalenkki'. Tämän jälkein siirryin ympyrälle työstämään Vikiä ravissa ja laukassa. Tamma oli tosi kiva sekä laukassa että ravissa. Askelta oli helppo säädellä ja silti hevonen pysyi hyvin kuolaintuella. Loppuun ravailin pellolla vielä eteen-alas loppuravit.

Keskiviikkona Ella oli käynyt taas ratsastamassa Vikillä, joten itse sain vapaa-illan talleilusta :)

Torstaina käytiin Hennin kanssa liikuttelemassa ponit ja tehtiin samalla iltatalli - ja Sannakin oli kuvailemassa meitä! :) Ratsastettiin Viki ja Fasu hiekkatiellä ja laukattiin ihan siinä hiekkatien vieressä pari mäkeä. Isompien liikutuksen jälkeen Henni liikutti vielä pikaisesti Helkan hiekkatiellä.

Viki oli tänään tosi hyväntuntuinen ratsastaa - huomasi kyllä, että Ella oli eilen läpiratsastanut neidin! Ei tehty taaskaan mitään ihmeellistä, sillä en erityisemmin tykkää mennä Vikillä hiekkatiellä. Ratsastin vain pääasiassa hevosta niin että saisin sen kulkemaan rentona.

Tehtiin pienimuotoinen 'videopostaus', jos sitä sillä nimellä voi edes kutsua, koska pääasiassahan siinä on vain ratsastusta.


Pahoittelen huonolaatuisia kuvia - nappasin vain muutaman kuvan suoraa videolta.



Perjantaina irtojouksutettiin Viki Sannan ja Hennin kanssa kentällä. Viki käyttäytyi oikein asiallisesti, vaikkakin laukan sijasta Viki ravasi paljon mielummin. Juoksutuksen lopussa käväisin vielä itse Vikin selässä ilman mitään varusteita. Ravattiin ja laukattiin muutama kierros ja kääntelin samalla Vikiä painoavuin. Lopuksi kävelin tamman kanssa loppukäynnit maastakäsin.

Kieltämättä todella ihana huomata miten hyvin olen alkanut luottamaan Vikiin, että uskallan sen kanssa tehdä paljon enemmän, kuin mitä olen ennen päässyt tekemään. :)











Viikonlopun kulusta en vielä paljoa tiedä, sillä mitään ihmeellistä ei päästä tekemään viime päivien sateiden takia -> kenttä aivan märkä, mutta eiköhän myö jotakin keksitä! :)

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Viikonloppu (kunnon estetreenit!)

Perjantaina ratsastin Vikin kevyesti ilman satulaa kaulanaurulla, vaatimatta hevoselta mitään ihmeellistä. Menin kaikki askellajit läpi ja kääntelin Vikiä pelkin painoavuin. Käytiin myös vähän laukkailemassa pellolla, jonka jälkeen ravailtiin hetki kentällä. Viki oli oikein kiva ja rento ratsastaa sekä kuunteli hyvin.

Lauantaina käytiin Jennan kanssa uittamassa Vikiä ja Fasua. Uittopaikallamme oli myös samaan aikaan muutama ihminen laskemassa venettä ylös veteen, joten sitä venettä piti sitten hetken aikaa ihmetellä. Viki kuitenkin käytäytyi kaikesta huolimatta hyvin ja nautti kunnolla uimisesta! :)

Sunnuntaina käytiin jälleen hyppäämässä tuttujemme kentällä, Koivurannan ratsutilalla. Edellisistä hyppelöistämme siellä voitte lukea tästä postauksesta. Jenna oli jälleen suunnitellut meille radan jota hyppäsimme.

Aloitin taivuttelemalla Vikiä käynnissä, jonka jälkeen jatkoin ravissa ja laukassa. Viki kuunteli hyvin ja toimi oikein kivasti eikä vielä kaahottanut, tai säheltänyt muuta omaa juttuaan. Otettiin molemmissa kierroksissa verkkahypyt n. 70cm pystylle. Hypyt sujuivat hyvin vaikka askel ei aina sopinutkaan.

Verkkailujen jälkeen aloitettiin hyppäämään rataa. Ensin tultiin rata n. 70cm korkuisena ja siitä pikkuhiljaa ylöspäin, kun kaikilta sujui tietty korkeus hyvin. Vikin kanssa hypättiin korkeimmillaan 95cm rataa. Loppuun tultiin vielä pysty-okseri kaarevaa linjaa jossa pysty oli koko ajan 80cm ja okseria nostettiin hieman. Korkeimmillaan okseri oli 105cm.

Omasta mielestäni tämän päivän treenit sujuivat tosi hyvin, Viki oli älyttömän varma ja hyvä hypätä, varsinkin jos vertaa viime kertaan ko. tallilla, jolloin Viki oli epävarma hirmu montaa estettä kohtaan, tänään ei ollut epävarmuudesta tietoakaan. Yhtäkään kieltoa ei tullut ja vain pari pudotusta - nekin lähinnä omien mokien takia.













Taas on yksi viikko saatu pulkkaan, ja kerrassaan oikein kivasti onnistunut viikko. Ensi viikolle ei vielä hirveästi ole suunniteltu mitään, huomenna ratsastan Vikin palauttelevasti ja keskiviikkona Ella ratsastaa Vikillä.

Lisäksi reilun kolmen viikon päästä menen Vikin kanssa kaksi päiväiselle maastoeste kurssille ja ensi kuulle on myös tiedossa 2-3 estekisat, joissa hyppäillään 70cm ja 80cm luokkia :)

Blogiin olisi tarkoitus päivittää uusi ulkoasu, kun bannerin tekijä löytyisi. (Vink, vink! Hienosta bannerista voin antaa jotain korvaustakin!) Sekä tarkoituksena olisi tehdä esittely sivut minulle sekä Vikille. Katsotaan miten aika riittää niiden tekemiseen.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Alkuviikko (maastoa, jumppista...)

Maanantaina ratsastelin Vikin palauttelevasti kentällä sunnuntaisten kisojen jälkeen. Taivuttelin ja asettelin huolellisesti hieman pidemmällä ohjalla kaikissa askellajeissa. Viki oli tosi jees ratsastaa - mitä alkuun vähän jäykkä mutta loppua kohden tosi hyvä! Laukassa varsinkin Viki oli hirmu rento ja myöskin näytti ja tuntui hyvältä!

Käytiin myös Hennin & Helkan seurana baanailemassa pellolla ja Vikillä oli kivaa! Lopuksi ravailin vielä eteen alas molemmissa suunnissa.

Tiistaina käytiin kaikki kolme, minä, Henni ja Jenna, heittämässä yhdessä reilun tunnin maasto.Käytiin pyörimässä metsissä, sekä kahluuttamassa hevosia ja otettiin muutamia laukkapätkiä. Maaston jälkeen otettiin hiekkatiellä vielä askellajit tuntumalla läpi ja Viki oli ihan jees!

Keskiviikkona sateen takia, päädyttiin kouluilemaan koirakoulutus kentälle kolmisin. Itse en henkilökohtaisesti tykkää kouluilla Vikin kanssa kunnolla missään muualla, kuin kunnon kentällä, joka selittänee myös sen, ettei Vikikään ollut parhaimmillaan.

Pääasiassa koitin ratsastaa vain Vikin rennoksi kaikissa askellajeissa, siten että se taipuisi ja kuuntelisi minua. Pikkuhiljaa pieni rentouskin löytyi, jonka jälkeen taivuttelutkin alkoivat sujua helpommin. Pari kertaa yritettiin pientä pohkeenväistöä ja taidettiin me pari askeltakin väistöä saada :D

Mitään ihmeempiä en tällä kertaa edes yrittänyt tehdä, juurikin tuon yllämainitsemani syyn takia.

Torstaina mentiin Jennan kanssa Vikillä ja Fasulla neljän esteen jumppista. Aloitettiin ihan pikku ristikoista ja kun aina kun sujui hyvin niin nostettiin vähän korkeutta. Korkeimmillaan tulin Vikin kanssa 95cm (yksi este 95cm, muut matalampia).

Vikillä oli taas vaihteeksi hirveästi virtaa, eikä se aina olisi malttanut keskittyä. Aina ei askeleet sopineet esteille ja väleissäkin tuli vastalaukkaa ym, mutta päästiin myös monesti tuleman linja, ilman mitään ongelmia. Yhtään kieltoa ei tullut, ja vain muutama puomi tuli alas, joten ihan hyvin onnistuneet treenit siis. Kaikenlisäksi Viki oli äärettömän varman tuntuntuinen ratsastaa, eikä epävarmuudesta ollut tietoakaan - jos vertaa esim. viime jumppistreeniimme.