keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Seurakoulukilpailut 22.3.

Reilu viikko sitten sunnuntaina suuntasimmekin Lissun ja Vikin kanssa kohti Kiviharjun Tilaa ja koulukisoja! Aamu sujui hyvin, pakkailtiin auto ja lastattiin tytöt kyytiin ilman ongelmia ja saavuttiin ajoissa perille Kiviharjuun. Kävin heti ensimmäisenä ilmoittautumassa, jonka jälkeen otettiin Lissu ulos kopista, ja pian sen jälkeen lähdinkin verryttelemään!

Helppo D - Lissu
Mainittakoon heti näin alkuun, että nämähän olivat Lissun ensimmäiset kisat ikinä ja ensimmäinen kerta Lissulle maneesissa, joten kellekkään tuskin tulee yllätyksenä että Lissu oli todella jännittinyt ja hämillään. Saatiin luojan kiitos käyttää raviluokan verryttelyyn koko maneesia, sillä tuomaripäätyyn meno aiheuttikin paljon ongelmia. Pikku hiljaa verkatessa Lissu kuitenkin rentoutui ajoittain ja näytti ihan hyviä pätkiä, joten hyvillä mielin lähdin radalle.

Radalla samat päätyyn meno ongelmat kuitenkin jatkuivat. Lissu jännitti koko radan läpi ja kaahasi vain pois avuilta. Radalla tuli nähtyä kaikenmoisia linjoilta poistumisista pystyyn hyppimiseen, joten yhteisen hyvän vuoksi jätän suosiolla tämän radan julkaisematta blogin puolella.

Fiilikset eivät olleet radan jälkeen mitenkään kovin korkealla, ja mietinkin hetken jo toisen luokan perumista, mutta päätin silti yrittää. Tulokseksi saatiin raviohjelmasta 50,79%.

Helppo C - Lissu
Helpon ceen verryttelyssä Lissu olikin jo paljon rennompi ja laukkasikin oikein nätisti, vaikka jouduinkin ottamaan laukat päädyn pienellä verryttelyalueella. Jälleen Lissu vilautteli todella upeita pätkiä.

Valitettavasti heti radan puolelle jouduttuaan ja yksin jäätyään Lissu jännittyi valitettavan paljon. Siitä huolimatta tämä rata oli paljon sujuvampi, eikä Lissu pitänyt mitään omaa ylimääräisä show'taan.Vaikkakin ihan turhan vauhdikashan Lissu oli ja ajoittain pois avuilta, niin olen silti tähän rataan ihan tyytyväinen :)

Tulokseksi HeC'stä saatiin 52,75%.









Helppo C - Viki
Lissun jälkeen oli niin ihana hypätä tutun ja turvallisen Vikin selkään. Vikiin luotan tilanteessa kuin tilanteessa 110% ja tiedän tasan miten se toimii missäkin tilanteessa niin pystyin heti alkaa verkkaamaan rauhallisin mielin. Verryttely aika oli todella rajallinen, vain kuuden suorituksen ajan. Lisäksi missään muuallakaan ei voitu verrytellä, joten heti maneesiin päästyäni otin ohjat käteen ja aloin ratsastaa. Vikin verryttelemiseen todella hyväksi tarvitsisi aikaa ainaki reilu puoli tuntia, mielummin jopa 45min, joten tiesin että tämä hieman kostautuisi.

Radalle lähdin silti hyvillä mielin. Lisäyksissä Viki jäi hiukan pohkeentaakse, eikä reagoinut niinkuin oisin halunnut. Yhdessä lisäyksessää rikottiin jopa vahingossa laukalle. Muutoin raviosuudet sujuivat oikein mukavasti. Laukan nostot onnistuivat tosi kivasti, mutta laukka ei meinannut juurikaan pyöriä vielä kovinkaan hyvin. Laukkalävistäjät, meidän heikkoutemme, eivätkä ne tietenkään tälläkään kertaa onnistuneet. Molemmat lävistäjät rikottiin ja/tai vaihdettiin..

Silti olen äärimmäisen tyytyväinen tähän rataan, josta tulokseksi tasan 58%!


Helppo B - Viki
Viimeisenä olikin vielä vuorossa minun ja Vikin HeB'n startti. Siitä olikin jo reilusti yli puoli toista vuotta aikaa, kun olin viimeksi itse kisannut helpon been, joten olihan se korkea aikakin! Verkassa taivuttelin Vikin vielä huolella läpi ja otin kunnolla laukat läpi. Paljoa en enää viitsinyt verkata, sillä olihan se jo lämmitelty valmiiksi hyvin edellisessä luokassa.

Tämä rata sujuikin omasta mielestäni jo paljon paremmin, kuin edellinen. Viki oli ravissa jo paljon rennompi ja tasaisempi ja näin ollen raviosuus sujuikin hyvin ja arvostelupöytäkirjassa näkyikin pelkkiä 6 ja 6,5 numeroita. Laukan nostot sujuivat jälleen hyvin, mutta laukan 4-tahtisuus ja epäonnistuneet lävistäjät rokottivat taas runsaasti. Silti olen myös niin tyytyväinen tähän rataan!

Tulokseksi tästä 56,8%!



Kelit eivät meitä paljoa täällä etelässä suosi, joten seuraavaa kuulumispostausta saatte jälleen hetken odotella. Pyrin kuitenkin lähiaikoina toteuttamaan teille jonkinlaisia erikoispostauksia. Kiinnostaisiko esim. ketään esittelypostaus meidän tallista? :)

Näihin tunnelmiin päätetään nyt taas tämä postaus. Toivottavasti jaksaisin taas joku päivä väsäillä uuden ulkoasun ja päivitellä blogin esittelysivut!

9 kommenttia:

  1. Hyvät prosentit Vikin kanssa saitte :) ja esittelyvideo kiinnostaa ja varustepostaus ois kans kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Voisin kyllä varustepostauksenkin koittaa väsäillä joku päivä!

      Poista
  2. Etkö huomaa, että Viki on pahasti epäpuhdas vasempaan kierrokseen? Katsoin tuota liikettä jo viimevuonna yksissä kisoissa, mutta edelleen samannäköinen. Suosittelisin nyt kiireen vilkkaa tutkituttamaan jalat kunnolla ennenkuin tulee oikeasti pahempia ongelmia. :/ Näyttää kipeältä tuo nyyppäys. Kivat radat kuitenkin molemmilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellistä ettei tuomari sitten sanonut mitään, koska selvästi ontuva hevonenhan täytyisi hylätä. Miksei meidän kotona kuvatuista videoista sitten sanota mitään, tai estekisaradoista? Viki on kuitenkin niin kipu herkkä hevonen, että huomauttaisi kyllä, jos jokin asia olisi pielessä :)

      Poista
  3. En niinkään huomaa edellämainittua ontumista, mutta pakko kysyä mitä hevosesi syö? Lissu on aivan liian laiha, onko heinä laadukasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat syövät aamuin illoin 2l racing regularia ja saavat kyllä runsaasti laadukasta heinää! Lissu on vielä nuori ja lihakseton, jonka takia varsinkin liikkessä näyttää todella laihalta. Tarkoitus on kyllä lisätä molempien ruokintaan laadukasta mysliä :)

      Poista
  4. Tuossa Vikin heB radassa oli tosi kivoja ravipätkiä ^_^

    VastaaPoista
  5. Voikun postailisit enemmän, sun postauksia on kiva lukea!

    VastaaPoista
  6. Miks et enää postaile :(

    VastaaPoista