maanantai 30. maaliskuuta 2015

Mitä meille kuuluu?

Taas aivan liian pitkä aika vierähtänyt viime postauksesta. Kirjoitusintoa ei liiemmin ole riittänyt muun elämän ohella. Tarkemmin en jaksa alkaa postaustauon syytä selittelemään, yritän kyllä alkaa pikkuhiljaa päivittelemään useammin aina kun tuoretta materiaalia löytyy. Onneksi kesä ja kisat lähestyvät päivä päivältä niin eiköhän postattavaakin ala pikkuhiljaa löytyä! :)


Aloitetaan vaikka siitä tutusta ja turvallisesta Vikistä. Neidin kanssa on sujunut aivan tavalliseen tapaan ilman mitään ihmeellisempiä. Pääosin ollaan kouluiltu ja nyt viime kuukauden aikana myös maastoiltu kentän ja peltojen ollessa aivan kauheassa kunnossa. Hyppäämään ei olla helmikuun jälkeen päästy, mutta eiköhän tämäkin asia korjaannu lähiviikkoina!

Sannakin on käynyt edelleen liikuttamassa Viksua noin 3-4 kertaa viikossa, tämän lisäksi Heidi on käynyt kerran ratsastamassa, mutta muuten olen hoitanut Vikin liikutukset itse. Toivottavasti meidän kenttämme tulisi pian taas käyttökuntoon niin päästäisiin kunnolla taas treenin makuun! Vielä täytyy varmaan pari viikkoa ottaa rennommin.

Enempää en oikein osaa Vikin kuulumisia kertoakkaan. Neidille kuuluu oikein hyvää ja asiat ovat sujuneet sen kanssa juuri niinkuin on pitänytkin! :)


26.2.
28.2.



1.3.





5.3.
9.3.


Sitten päästäänkin taas Lissuun. Maailman ihanin yrittelijäin, kaikkensa antava, mutta samalla äärimmäisen hermoja koketteleva lapsi. Lissun kanssa ei ole kahta samanlaista päivää ja koskaan ratsastamaan lähtiessä ei voi tietää miten tyttö käyttäytyy juuri sinä päivänä. Mutta täytyy nyt ymmärtää toista, sehän on vasta lapsi.

Lissun kanssa ollaan treenailtu paljon koulua ja nyt lähiviikkoina myös maastoiltu - niin yksin kuin porukassakin. Kentällä Lissu toimii nykyään suht moitteettomasti ja tekee kaiken mitä käsketään. Hyppäämään ei olla Lissunkaan kanssa päästy, mutta ne kerrat jolloin otettiin muutamat hypyt, on neiti todellakin todistanut olevansa estehevonen! Lissu tykkää äärimmäisen paljon hypätä, vaikkakin tekniikassa on vielä paljon hiottavaa.

Maastoillessa Lissu on tehnyt kyllä ihme parannuksen! Syksyllä ei olisi ollut mitään asiaa poistua ratsain tallin pihapiiristä, mutta nykyään lähteminen on paljon helpompaa, eikä Lissu turhaan testaile voisiko lähteä takaisin kotiin. Jos jotain olen Lissun kanssa oppinut niin sen, ettei koskaan luovuteta. Onneksi omat hermonikin ovat kasvaneet Lissun myötä!


26.2.






28.2.


1.3.



5.3.




9.3.




Tämmöinen erittäin lyhyt ja epäselvästi kirjoitettu pikainen päivittelypostaus. Reilu viikko sitten korkkasimmekin molempien tyttöjen kanssa kisakauden 2015 seurakoulukisojen merkeissä, siitä kirjoitan vielä erikseen oman postauksen!

Loppuun vielä muutamat Lissun kanssa otetut yhteiskuvat. Pahoitteluni taas, että postaus sisältää enemmän kuvia, kuin laki sallii..






13 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että kuulumiset miellyttivät :')

      Poista
  2. Kiva postaus, eikä must ollu liikaa kuvia! :)

    VastaaPoista
  3. ihania kuvia, varsinkin nuo alimmat :3

    VastaaPoista
  4. Viki ja Lissu näyttää niin samalta! :D Oli ihanaa kuulla teistä taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehhe :D Musta ne on ihan erinäköisiä!
      Kiitos <3

      Poista
  5. Käykö Henni enää tallilla vai ovatko hevoset sinun vastuullasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei käy, kaikki ovat minun vastuullani. Toki Sanna ja Nea ovat apuna liikuttamassa ja hoitamassa iltatalleja :)

      Poista
  6. Eikä Tiia!! :D Toi banneri on aivan järkyttävä :D
    Mutta kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tiedän.... :'D Se on niiiin väliaikainen, kunnes saan ajan kanssa ja paremmalla ohjelmalla tehtyä uuden, mutta halusin nyt viimein saada Lailan pois siitä bannerista..
      Kiitos!

      Poista
  7. Miksi halusit lailan pois bannerista? Koska postaat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lailan lopetuksesta on melkein 5kk, en nähnyt enää syytä pitää sitä bannerissa, koska enhän siitä enää kirjoita. Ja tämän viikon aikana ilmestynee uusi postaus :)

      Poista