keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

'If you wanna laught, I'll be your smile' [Ponit vaihtoon!]

Onpas tää blogi tekstien alotus nykyään vaikeeta. Oon lähiaikoina valittanut vain sateesta ja voisin kyllä valittaa siitä vielä triplasti lisääkin. Pikkuhiljaa alkaa kyllä kyrsiä tämä maastoilu ja tekesi mieli päästä treenaamaan ihan kunnolla! Onneksi olen nyt parina päivänä saanut kunnolla vaihtelua arkeen - kiitos pienen mustan ponin ;)


Maanantaina päätettiin pitää Hennin kanssa 'hevoset vaihtoon' päivä. Minä siis menin Lailalla ja Henni puolestaan sai nousta Viksun kyytiin. Mentiin jälleen läheiselle koirankoulutuskentälle, sillä eipä missään muualla voi ratsastaakkaan. Viki oli alkuun Hennin mukaan todella painava edestä, mutta loppua kohden vissiinkin parani. Laukassa Viki arkoi huomattavasti pohjaa, eikä olisi millään halunnut pyörittää laukkaa vasempaan suuntaan. Hyvien pätkien jälkeen ja kun Henni oli saanut Vikin herkistymään, niin he lopettelivat.

Lailan kanssakin sujui tosi kivasti, kun sain taas aluksi sen tuntuman mites tätä ponia ratsastettiinkaan. Alkuun Laila yritti kovasti karata avuilta, mutta pikkuhiljaa kierros kierrokselta poni alkoi rentoutua ja siitä tulikin ihan kiva ratsastaa. En yrittänyt vaatia edes Lailalta mitään ihmeempiä, kuin tasaista tahtia. Tottakai, kun poni myötäsi kehuin sitä ja annoin pienen pieneksi hetkeksi tilaa sisäohjasta. Laukassa poni kuumui hieman aluksi, mutta jo hetken päästä sain työstettyä laukkaa todella hyvin ja ponikin jopa hetkittäin malttoi. Lopeteltiin myös Lailan kanssa heti hyvien pätkien jälkeen.

Käytiin vielä loppuun hieman maastoilemassa ja laukkailemassa pari kertaa yksi lähistöltä löytyvä mäki ja ai että meillä oli tyytyväisiä poneja laukkailujen jälkeen! Voi toisia. Ravattiin vielä hetki yhdellä hiekkasuoralla, jonka jälkeen käveltiin takaisin tallille. Maanantaina oli sen verran valitettavan huono ilma, ettei viitsitty raahata kameraa mukaa (minähän en siis sateessa kameraani käytä ja piste), joten materiaalia ei valittettavasti ole, kuin yksi puhelinkuva.


Tiistaikin jatkui Lailan kanssa vääntämisestä. Pyysin Emmaa ratsastamaan Vikillä, jotta saatiin kaikki kolme hevosta liikutettua samaan aikaan. Suunnattiin siis jälleen kohti koirankoulutus kenttää. Mentiin aluksi kaikki askellajit läpi ja laukkailtiin vähän vesilätäköitä, jonka jälkeen lähdettiinkin maastoilemaan! Osuipa tiellemme pari pientä maastoestettäkin, joita hyppäiltiin. Onneksi saatiin Santtu kuvaamaankin meitä, niin saan blogiinkin kuvanmateriaalia! Ratsastus sujui päällisin puolin hyvin, vaikka ukkonen pääsikin yllättämään meidät lopussa! Nyt vielä tarkempia analyysejä Lailan ja Viksun osalta.

Emman mukaan Viki oli ihan jees, siihen nähden, että tämä oli vasta toinen kunnon kerta, kun Emma Viksulla menee. Ja ensimmäinen kerta, kun hän meni sen itse alusta loppuun! Tällä kertaa en itsekkään ehtinyt Emman ja Vikin menoa seurailla ja neuvoa, mutta siitäkin huolimatta Emmalla oli ollut hommat hyvin hanskassa. Ravissa Viki oli mennyt hetkittain tosi rennosti ja laukkakin oli ihan ok! Vasemmassa kierroksessa jälleen laukassa huonompi, mutta se suunta nyt on yleensäkkin Vikille vaikeampi. Maastoillessa Viki meni kuulemma lujaa, kuten tavallista, mutta Viki oli kokoajan kuitenkin tuntunut siltä, että se hidastaa pyydettäessä. Ja niinhän se neiti myös teki! Ihan onnistunut ratsastuskerta siis Emmalla ja Viksulla!











Laila olikin vielä parempi kuin tiistaina! Heti alusta asti poni malttoi hyvin, jo käynnissä odottaa ja rentoutukin tosi kivasti aina hetkittäin. Ravissa oli jälleen alussa pientä hakemista tahdin kanssa, mutta sekin löytyi astetta nopeammin, kuin maanantaina! Laila ei tuntunut läheskään yhtä räjähdysalttiilta. Laukassa poni alkoi tapansa mukaan hieman pomppimaan, mutta kun annoin vain laukan rullata, ponikin malttoi hienosti. Lailaa on kyllä ihan kiva ratsastaa kk-kentälläkin, sekun ei turhaan vesilätäköitä kyttäile! Maastoillessa poni hieman innostui taas, mutta malttoi kyllä kävellä pyydettäessäkin. Laila on kyllä niin maastovarmakin, eikä se turhia säikkyile! Eiköhän mekin pikkuhiljaa saada Lailan kanssa meidän yhteistyö pelittämään ja löydetä se meille molemmille sopiva 'yhteinen sävel'!











Keskiviikkona minäkin alotan vihdoin ja viimein työt! Johan tässä onkin oltu likemmäs 3kk tekemättä yhtään mitään, niin ihan mukavaa vaihtelua päästä tekemäänkin jotain ja ennenkaikkea tienaamaan! Viikonloppuna suunnataankin varmaan maneesille treenaamaan, tiedä sitten millä kokoonpanolla - sen näkee sitten! :)

maanantai 23. kesäkuuta 2014

'They would just be jealous of us' [EKR Alue-esteet]

Taas jälleen yhdet kisat takanapäin, jotka olivatkin samalla meidän toiset aluekisamme! Mahtava kisapäiva kokonaisuudessaan - menestystä tuli ja ilmakin suosi meitä todenteolla! Nyt kuitenkin pidemmittä puheitta kisapäivään..


Sunnuntai aamu alkoi hyvin, tallille mentiin Hennin kanssa yhdentoista jälkeen, jolloin pakkailtiin tavarat autoon, täytettiin kopin heinäverkot, sekä harjailtiin ja puunattiin Viki. Vähän ennen kahtatoista laitettiinkin Viki koppiin, ja onneksi neiti kävelikin sinne ihan suoraan! Ja matka kohti Lappeenrantaa alkoi! Matkalla pysähdyttiin kerran huoltoasemalla, kun minulle ja Hennille iski nälkä. Viki malttoi onneksi todella hyvin mutustella kopissa heiniä pysähdyksenkin aikana.

Perillä kisapaikalla oltiin vähän ennen kahta, joten ehdittiin jälleen kaikessa rauhassa laittaa Viki kuntoon ja kävellä rata, ennenkuin oli tarkoitus lähteä verkkaamaan. Rata oli todella helppo ja looginen. Olen muistaakseni hypännyt sitä joskus joissakin muissa kisoissa. Verkatessa Viki oli jälleen hirveän energinen, vaikkakin olin yrittänyt ratsastaa sen kisoja edeltävänä päivänä hikeen asti, eipä siitä näyttänyt olevan mitään apua.

80cm rata: Rata alkoi ihan hyvin. Parille ekalle esteelle paikat kävivät hyvin ja saatiin hyvät hypyt. Kolmosellekkin onnistunut hyppy, mutta esteenjälkeen tuli paha ravirikko, jonka sain kuitenkin korjattua laukalle ennen seuraavaa estettä. Sarjaeste sujui hyvin, samoitn kuin seuraava pystykin. Seuraavalle pystylle ei askel sopinut, mutta yli päästiin. Vikalle esteelle hyvä paikka ja ilmava hyppy.

Jatkoimme siis uusintaan. Uusinta sujui vähän turhankin vauhdikkaasti, jonka takia tuli muutamia ravirikkoja. Sain kyllä pidätteet ihan ok läpi, mutta kun Viki heittää pidättäessä päänsä niin korkealle, on siinä mahdotonta säilyttää kunnon tuntumaa (tulisi jo se rintaremmimartingaali, jonka tilasin jo reilu 5vk sitten.. -.-). Uusintakin päästiin kokonaisuudessa puhtaasti, ja siirryimmekin luokassa johtoon, kunnes toisiksi viimeinen ratsukko meni meistä parilla sekunnilla ohi. Tulokseksi siis 80cm'stä: 0/0vp ja sij. 2/15!


Tämä & seuraavat 3 c. Mari Muhli



Tämä & loput kisakuvat (ellei toisin mainita) c. Sanna Telkkinen




Tämä c. Henni
90cm rata: Tämä rata ei sitten alkanutkaan niin lupaavaasti. Heti ekan esteen jälkeen tuli muutaman askeleen ravirikko, jonka syystä minultakin lähti jalustimet jalasta. Kakkosen yli siis ilman jalustinta, mutta onneksi kolmosesteelle ehdin nappaamaan pakan kasaan, ja kolmos ja nelos esteet sujuivatkin hyvin. Sarjalle sisään ravissa, joka sujuikin muuten hyvin. Loppu perusrata sujuikin hyvin ilman minkäänlaisia rikkoja!

Pääsimme siis jälleen jatkamaan uusintaan. Uusinnan ekalle esteille ajoin Vikiä vähän liikaa, ja siksi askel ei sopinut kovinkaan hyvin, mutta yli kuitenkin päästiin. Loppurata sujuikin oikein mukavan tasaisesti. Hypyt lähtivät hyvistä paikoista, olivat ilmavia, eikä rikkojakaan tullut. Vieläkään en täysin tyytyväinen voi meidän 90cm rataan olla, mutta oli tuo jo tuplasti parempi, kuin mitä Kotkassa! Tulokseksi tästä luokasta: 0/0vp ja sij. 1/17! Ja tämä oli samalla ensimmäinen alue-voittomme! :)


Tämä ja seuraava c. Mari Muhli

Loput c. Sanna Telkkinen






Nappailtiin kisapaikalla vielä muutamat kuvat, joiden jälkeen Vikiltä varusteet pois, kuljetussuojat jalkoihin ja poni koppiin - jonne se meni tälläkin kertaa ensimmäisellä yrittämällä! :) Kun päästiin takaisin tallille laitoin Vikille kylmäsavet jalkaan ja päästettiin neiti vielä loimi päällä ulkoilemaan. Me lähdettiinkin tässä välissä hakemaan ruokaa tallille ja syömisen jälkeen siivottiin karsinat ja liikutettiin vielä pienet mustat.

Lailan kanssa oli sunnuntaina vuorossa ohjasajo. Liikutettiin Laila Sannan kanssa puoliksi, minä ajoin ensin jonkun aikaa molempiin suuntiin, jonka jälkeen Sanna sai ajella loppuajan. Laila käyttäytyi melko asiallisesti. Vähän se välillä yritti poukkoilla suuntaan jos toiseen, mutta veikkaampa, että vika oli enempi kuskeissa, kuin ponissa. Itse olin ennen tätä ohjasajanut varmaan kaksi kertaa ja Sanna ei kertaakaan. Onneksi poni antoi virheemme anteeksi.







Saas nähdä mitä tuleva viikko tuo tullessaan. Ilmat eivät taida meitä kovin suosia, niin täytynee ehkä loppu viikosta turvautua taas maneesiin. Pyrin postailemaan heti, kun saan tuoretta materiaalia ja ostosten esittelyäkin luvassa, kun joskus saan sen kauan odotetun Horsepron paketin.. Ja lopuksi vielä suuret kiitokset Sannalle, joka on ollut taas ahkerasti auttelemassa ja kuvailemassa meitä tallilla - Kiitos! :)

Paras kisa team!