perjantai 28. kesäkuuta 2013

Esteitä & CR-valmennus!

Tiistaina ratsastin Vikin kevyesti kaikissa askellajeissa. Viki oli pääasiassa tosi kiva ja toimi kaikissa askellajeissa ilman ongelmia. Laukkakin oli kivan pyörivää molempiin suuntiin. Ainut vika mikä Vikissä oli, niinn se oli Vikiksi äärettömän laiska! Sinänsä se ei ollut huono asia, sillä pystyin kerrankin ratsastamaan sitä hevosta, ilman että se alkoi itse säheltämään mitään.




Keskiviikkona käytiin siis hyppäämässä siellä tuttujemme tallilla, Koivurannan ratsutilalla. Hyppäsimme siellä aika kisatyyppistä rataan johon sisältyi mukavasti sarja, pari lävistäjää ja pari tiukempi käännös. Oikein kiva rata siis, jolla joutui oikeasti keskittymään.

Viki oli alkuun hirveän epävarman tuntuinen ja jännittynyt, joten ekat hypytkin olivat sen mukaisia. Aloitettiin hyppäämään ratana 70cm'stä ja nostettiin sitä pikkuhiljaa. Korkeimmillaan hyppäsin Vikin kanssa 90cm rataa, joka sujui ihan hyvin, jos ottaa huomioon että oltiin vieraassa paikassa jne.

Loppuun hypättiin vielä sarjaa, joka oli millä korkeimmillaan metrin. Muutaman kerran tuli siihenkin hassu hyppy, mutta kunnialla ylitettiin lopuksi sekin. Yhtään kieltoa koko treenien aikana ei tullut ja pudotuksia vain muutama, josta olenkin oikein ylpeä! 

Lopuksi käytiin vielä pulahtamassa hevosten kanssa, jonka jälkeen melko pian suunnattiinkin auton nokka kohti kotia. Täytyy useamminkin käydä tuolla hyppäämässä - tosi hyvää treeniä varsinkin Vikille, kuin myös minulle.








Torstaina ratsastin Vikin palauttelevasti, lähinnä taivutellen ja asetellen hakien rentoutta. Viki meni tosi kivasti ja rentoutui nopeasti. Vaihdoin loppuajaksi vielä pelkkiin riimuihin ja ohjiin ja mentiin näin hetki tehden vastalaukkaa ja laukka lävistäjiä vaihtamatta laukkaa. Viki toimi tällöinkin oikein mukavasti, ilman mitään ihmeellisyyksiä.

Tänään, perjantaina mulla ja Jennalla oli siis CR-valmennus (Lue lisää CR-ratsastuksesta!) meidän omalla kotikentällä. Alkuun haluan heti sanoa että tosiaan tällä kertaa keskityttiin vain minuun ratsastajana, eikä niinkään hevoseen. Hevonen sai vain tarkoitus kulkea rentona alhaalla.

Aluksi kävelin hetken Vikin kanssa ohjat tuntumalla ja samalla valmentaja seuraili istuntaani ja tarkasteli sitä erisuunnista. Selvisi että kippaan aavistuksen verran oikealla. Korjailtiin ensin siis oikeaa asentoa ja tunnustelin että sain molemmille istuinluille yhtä paljon painoa.

Tämän jälkeen valkku venytteli jalkani. Selvisi, että oikea jalkani on todella paljon jäykempi verrattuna vasempaan! - Selvisipä siis siihen syy, miksi aina ilman satulaa vasenjalkani on niin paljon pidempi.

Venyttelyiden jälkeen katsottiin kyynärkulmaa ja jalan asentoa, jonka jälkeen kävelin hetken miettien näitä asioita. Tämä sujui ihan suhteellisen hyvin, välillä käsi valui alaspäin, sekä katse painui ponin harjaan. Nopeasti kuitenkin huomasin myös itse nämä asiat, joten osasin niitä jo itsekin korjailla.

Sitten siirryttiinkin pääty-ympyrälle työstämään perusistuntaa vielä paremmin. Tarkkailimme mm. jalan asentoa ja sitä, että reisi pysyy rentona ja alapohje alhaalla, ilman että kantapää painuu alas. Lisäksi kiinnitettiin huomiota taas käsiin ja katseen pysymiseen menosuunnassa ja leuan ja niskain rentouteen.

Harjoittelimme myös mm. oikeanlaista hengitystekniikkaa ja miten hengittäminen vaikuttaa hevoseen - kun hengitin rauhallisesti sisään ja ulos, Viki kulki rentona ja rauhallisena ja, kun pidätin hengitystä Vikikin jännittyi ja alkoi nopeuttamaan tahtia ja lyhentämään askelta. Sama tapahtui (tai ainakin olisi pitänyt tapahtua) myös siinä, kun jäin tuijottamaan jotain tiettyä asiaa pitkäksi aikaa, ja kun ‘avarsin katseeni’ kaikelle mitä näin niin hevonen rentoutui.

Tämän jälkeen kävimme läpi sitä, miten lantion liikettä, miten lantio liikkuu ja miten se toimii ratsastaessa. Ratsastimme hetken käyttäen vain lantiota, sillä pyöritimme liikettä ja käänsimme. Lantion avulla kääntäminen sujuikin yllättävän hyvin, ja Vikikin kääntyi melko hyvin. Lantiolla kääntäessä meidän tuli kuvitella, että meillä olisi navan kohdalla ‘silmät’, jotka katsovat sinne suuntaan minne oltiin menossa.

Ratsastimme myös hetken toinen käsi suorana kohti taivasta, ja tällä liikkeellä kuului olla alaselän jännitystä vapauttava vaikutus. Hetken päästä aloitettiinkin ravaamaan. Mentiin ensin kevyessä ravissa, tarkkaillen taas jalkaa, kättä ja katsetta. Sain myös kuulla että ravissa hallitsen suht. hyvin keskivartalon liikkeet vaikka käynnissä oli näyttänyt että siinä saattaisi ravissa tulla ongelmia. Kevyt ravi meni todella kivasti, ja Vikikin tuntui oikein kivalta.

Ennen harjoitusravia käytiin vielä valmentajan kanssa läpi istuntaani, sillä minulla menee selkä aavistuksen notkolle ja nojaan taaksepäin. Muuten istuntani oli kuulemma ihan suora. Ensin ravissa selkäni meni notkolle, koska nojasin liikaa taakse, tämän jälkeen se vaihtuikin könötykseksi - loppujen lopuksi löytyi kummiskin se oikeakohtakin!

Harjoitusravikin meni ihan kivasti, mutta minun oli vain tosi hankala päästä askeleisiin mukaan. Päätimme kokeilla miten ilman jalustimia meneminen onnistuisi. Ilman jalustimia pääsin paljon paremmin mukaan ja istuntakin tuli tosi kivaksi. Sain myös kehuja siitä miten pystyin työstämään kättä paremmin ‘yksittäisenä osana’, kun alkutunnista se oli ollut paljon enemmän kiinni keskivartalossa. 

Muuta me ei taidettu tehdäkään, mutta olihan tässä jo ihan hirveästi kaikkea uutta, varsinkin minulle, kun en koskaan ennen ollut käynyt millään istunta tunnilla! Laukkaa ei siis tosiaan otettu valmennuksen aikana. Minulle jäi vaikka kuinka paljon juttuja mieleen tästä kerrasta ja todellakin tulen painamaan vinkit syvälle päähäni ja hyödyntämään niitä aina ratsastaessani.



Alaselaselän jännityksen poistamista.
Asentoa korjaamassa



Jalan asentoa säätämässä
Valmennuksen jälkeen ratsastimme vielä kaikki askellajit uudelleen läpi. Tällä kertaa menin harjoitusravissa jalustimien kanssa ja kyllä muuten oli istuminen harvinaisen helppoa. Ei oikeastaan mitään ongelmia, olisin voinut jäädä vain matkustelemaan sinne selkään. Otin vielä molempiin suuntiin laukatkin ja Viki oli jälleen oikein hyvä ja laukkasi pyöreästi molempiin suuntiin.



Olen kyllä kerrassaan ihan älyttömän tyytyväinen tähän päivään ja oikeastaan koko alkuviikkoon. Viki on joka päivä ollut oikein mukava ratsastaa, ilman mitään ongelmia, toivottavasti pari vikaa päivää tällä viikolla menee samalla tavalla.

Huomenna meidän olisi tarkoitus käydä Hennin kanssa uittamassa Viki ja Fasu. Sunnuntaista en vielä tiedä mitä teen, katsoo mitä keksii :) Ensi viikolla olen ma & ti kiinni kiviharjussa, joten en pääse liikuttamaan Vikiä. Ke tai To meidän olisi tarkoitus lähteä maastoilemaan samaan paikkaan, jossa käytiin keskiviikkona hyppäämässä :) Perjantaina mennään näillä näkyminen pientä kavaletti jumppista, lauantaina vain hölkkäillään ja sunnuntaina suunnataan Erikan kanssa kohti KJR'n estekisoja, joissa hyppään luokat 60cm & 80cm - Jännittäää!! :D

Kertokaas, mitä mieltä olitte kun valmennuksesta olikin näin pitkä selitys ja muutama kuva, eikä videota? :)

tiistai 25. kesäkuuta 2013

'You're the reason why I'm smiling at the start of the day..'

Sunnuntaina siis pitkästä aikaa ratsastin Vikillä koulupenkin kera. Alkuun taivuttelin Vikiä pitkään käynnissä molempiin suuntiin tehden voltteja ja ympyröitä. Samaa tein myös ravissa ja laukassa. Viki oli alusta alkaen oikein kiva, ei tarvinnut mitään ihmeempiä säätää että sai hepan tulemaan pohkeen ja ohjan väliin. Laukassa Viki oli myös oikeaan kierrokseen äärettömän kiva ja rento!

Alkuverkkailujen jälkeen kävelin hetken, jonka jälkeen siirryttiin pääty-ympyrälle työskentelemään, jossa Jenna samalla huuteli neuvoja ja kuvaili meitä. Aloitettiin työstäminen käynnistä. Käynnissä ei tainnut olla mitään ihmeellisempää. Viki oli kiva ja rento, molempiin suuntiin.

Ravissa mulla itsellä oli taas hankaluuksiaa saada se istunta siistiksi. Lähinnä ongelma oli jaloissa, sillä mulla ei millään meinannut pysyä kantapäät alhaalla. Muutenhan ravikin oli suht. kivan tuntuista ratsastaa ja Vikikin kuunteli kivasti. Onneksi tällä viikolla on todennäköisesti CR-valkka niin sais tuota istuntaa ees hitusen paremmaksi.

Laukassa Viki oli myöskin hyvä, kun laukan sai pyörimään alkukankeuden jälkeen. Molempiin suuntiin saatiin oikein kivoja laukkapätkiä ja ajoittain Viki tuntuikin ihan mielettömän hyvältä ratsastaa! Varmaan ensimmäistä kertaa laukassa tuntui niin hyvältä.

Kokonaisuudessaan nämä treenithän menivät tosi kivasti. Viki oli hyvä ratsastaa ja kulki kivasti. Koko ajan se meidänkin yhteistyö vaan paranee kerta kerralta. Tästä on taas äärettömän hyvä jatkaa kohti seuraavia koulu treenejä!










Maanantaina käytiin Jennan kanssa heittämässä Vikin ja Fasun kanssa pitkä maastolenkki! Mentiin reilun tunnin lenkki ja pituuttakin kertyi joku 10km. Seikkailtiin lähinnä metiköissä ja käytiin myös kahluuttamassa poneja uittopaikalla jolla en ollut ennen edes käynyt. Ja Viki jopa ravasti kiltisti vedestä ylös - vesilammikko treeni tuottanut siis jotain tulosta!

Pari kunnon laukkapätkääkin saatiin mahdutettua mukaan. Huomas kyllä heti Vikistäkin miten se nautti ku pääs vähän irrottelee, ku niin monta päivää putkeen väännetty  vaan kentällä jotain, eikä pitkään aikaan maastoiltu kunnolla. Pitäis kyllä joka viikko vähintää kerran käydä maastoilemassa ni pysyis paremmin Vikilläki mielenkiinto yllä. Loppu viikoksi tosin luvannut sateita, että sittenhän me maastoillaa!



Huomenna Vikillä onkin rentopäivä ja keskiviikkona lähdetään sitten kunnolla hyppäämään eräiden tuttujen tallille. Tarkoitus olisi hypätä ihan jotain kisatyyppistä rataa - katsotaan mitä keksitään. Loppu viikosta sitten ois tarkotus olla se CR-valkka.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Koulutuuppausta ja esteitä!

(Alkaa pikku hiljaa ideat otsikoihin loppua joten koittakaa kestää näitä minun oikein laadukkaita mielenkiintoisia otsikoita. Pahoitelen suuresti!)

Maanantaina ratsastin Vikin koirankoulutuskentällä palauttelevasti viime viikonlopun kisojen jälkeen. Viki oli tosi kivan ja miellyttävän tuntuinen ratsastaa ja suht hyvä molempiin suuntiin. Menin kaikki askellajit kevyesti läpi, jonka jälkeen venyttelin ravissa vielä eteen alas. Ravailtiin ja laukattiin myös muutamia vesilätäköitä, kun Viki kerrankin suostui menemään niihin mukisematta vastaan - hyvä Viki!


Tiistaina kouluilin Vikillä satulan kanssa. Viki oli tällöinkin ihan kiva ratsastaa, mutta oikeaan kierrokseen neiti oli vain älyttömän jäykkä, joten sitä puolta venyttelin sitten oikein urakalla ja lopussa Viki olikin jo huomattavasti parempi ratsastaa myös oikeassa kierroksessa.

Vasemmassa kierroksessa ei juurikaan mitään ongelmia ollut, Viki oli mukavan kevyt ja suhteellisen tasainen. Tämän jälkeen käytiin Hennin kanssa, joka ratsasti Fasua samaan aikaan, heittämässä satulat talliin ja siitä vielä hetkeksi pellolle hyppäämään muutama oja ja laukkailemaan.

Viki oli oikein kiva ja asiallinen, vaikka virtaa tammalla riittikin. Lopuksi ratsastin vielä rennosti eteen alas ympyrällä, joka pellolle oli kehkeytynyt. Viki oli kerrassaan oikein kivan oloinen ratsastaa.






Vikin liikutuksen jälkeen irtojuoksutettiin myös Helka tarhassa sillein että minä olin selässä. Poni oli ihan mukava, kunnes päätti tulla tarhan portista läpi. Mitään vakavaa ei sattunut, ellei lasketa minun tippumistani. Menin tämän jälkeen vielä Helkalla kuitenkin hetken riimuilla ja narulla.




Keskiviikkona ratsastin Vikin kentällä kevyesti ilman satulaa. Alkuun en saanut minkään näköistä tuntumaa siihen hevoseen ja tuntui vaan ettei se kuuntelisi, ei sitten yhtään. Jenna käväisi sitten hetken Vikin selässä, jonka jälkeen minä menin takaisin.

Jennan ratsastuksen jälkeen Viki toimi oikein kivasti ja oli todella kevyt ja hyväntuntuinen ratsastaa! Pitäisi kyllä joku päivä kouluilla Vikin kanssa ighan kunnolla että saisin paljon paremman tuntuman tuohon hevoseen. Treeniä vaan lisäää, niin eiköhän se siitä! :)

Torstaina oltiin siis Jennan ja Hennan kanssa päiväristeilyllä siellä tallinnassa, joten en päässyt käymään tallilla. Henni oli kuitenkin juoksuttanut Vikin silloin.

Perjantaina oli Vikin hyppypäivä. Hypättiin linjaa, jolla oli innari, pysty ja okseri. Viki oli ihan kivantuntuinen hypätä, paikat eivät vaan aina osuneet kohdilleen tai sitten siinä tuli muuta säätöä, joten aika monta kieltoa tuli ja kerran onnistuin tippumaankin. Reiluun metriin asti Viki hyppäsi kuitenkin ihan varmasti, mutta metri kympissä alkoi sitten tulla kieltoja. Päästiin sekin pariin otteeseen puhtaasti. Loppuun tultiin vielä hieman pienempänä, jotta saatiin hyviä onnistuneita hyppyjä. Mutta aina ei voi onnistua, välillä pitää olla näitäkin päiviä! :)


105cm
110cm
Tänään, lauantaina, ratsastin Vikin satulan kanssa palauttelevasti eteen alas venytellen ja taivutellen. Viki oli oikein kiva ratsastaa ja kulki kaikissa askellajeissa melko tasaisesti rentona alhaalla. Ei mitään ihmeellistä siis tässä päivässä.

Huomenna luultavasti kouluilen Vikillä koulusatulan kera. Ensi viikon kulussta en vielä tiedä, mutta se selvinnee lähipäivinä! Maanantaina olisi ainakin tarkoitus maastoilla. Katsotaan mitä päivät tuovat tullessaan.

Ja edelleen sitä kommenttia saa ja pitääkin laittaa. Teidän kommentit kannustavat aina kirjoittamaan ja niitä on hirmu kiva lukea!

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

KoR 15.6-16.6 (estekisat)

Torstai ja perjantai meni Vikin kanssa kouluillessa. Ei tehty mitään ihmeempiä, kuhan venyteltiin ja taivuteltiin sillä Viki oli hieman jäykkis, mutta eiköhän se siitä taas lähde vetreytymään! :)

Tänä viikonloppuna oltiin siis Jennan kanssa Kotkassa aluekisoissa, joissa minä menin Vikillä sekä lauantaina, että sunnuntaina 70cm. Luokissahan oli arvosteluna Clean Round, eli kaikki puhtaan radan saaneet olivat jaetulla ensimmäiselle sijalla.

Lauantaina Viki tuntui verkassa tosi hyvältä, mitä nyt oli tosi kuuma ratsastaa ja menohaluja oli paljon! Hypyt sujuivat verkassa ihan hyvin ja muutenkin Viki toimi kivasti. Radalla Viki toimi ihan jees, pidätteet eivät oikein meinanneet mennä läpi ja pari kertaa mentiinkin sujuvaa vastalaukkaa. Kaikesta huolimatta esteet ylittyivät ja puomit pysyivät paikallaan, joten tuloksekki saatiin puhdas rata! Tämä oli samalla minun ensimmäinen hyväksytty 70cm.

Tänään, sunnuntaina Viki oli lähes tulkoon saman tuntuinen, kuin eilenkin. Verkassa ehkä aavistuksen rauhallisempi ja helpompi ratsastaa. Verkkahypyt sujuivat hyvin, lukuunottamatta paria epävarmaa hyppyä, mutta epävarmuus kuitenkin korjautui nopeasti.

Radalla meidän oli tarkoitus mennä rauhallisessa temmossa, mutta lähtömerkin kuullessaan Viki suunnilleen ponnahti laukkaan ja sen jälkeen neitiä oli lähes mahdotonta pidättää, sillä rempomaan en halunnut alkaa. Kaikki esteet kuitenkin sujuivat suht. hyvin, lukuun ottamatta yhtä ravi lähestymistä ja muuta pieniä mokia. Saatiin kuitenkin jälleen puhdas rata ja ruusukehan meille tuli kotiin viemisiksi! :)

Kerrassaan oikein onnistuneet kisat, Jennan ja Fasun menosta voitte lukea lisää Jennan blogista. Vielä mun ja Vikin meno vaatii pientä hienosäätöä, mutta koko ajan reenataan lisää, joten pikkuhiljaa alkaa tuloskin näkyä! :)











© Fanni Snellman
© Fanni Snellman



Ensi viikon suunnitelmista sen verran, että huomenna ratsastan Vikin kevyesti vain eteenalas taivutellen. Tiistaina Mari liikuttelee Vikin ja keskiviikkona jälleen minä. Torstaina lähdetäänkin sitten Jennan ja Hennan kanssa päiväristeilylle Tallinnaan, jolloin Henni liikuttelee Viksun. Loppuviikosta olisi tarkoitus hypätä Vikillä ja varmaan kouluillakkin, sen näkee sitten lähempänä.

Mutta jälleen kaipailisin kommenttia! :) Mitä mieltä olitte, parannus ehdotuksia jnejne? Kaikenlainen kommentti on tervetullutta!