maanantai 30. joulukuuta 2013

'I just wanna tell the world that you're mine girl' [Tuntiponeilua & onnistumisia!]

Pitkästä aikaa palailen taas kirjoittamaan kuulumispostauksen muodossa! Joulu sujui minun osaltani ihan hyvin ja lomallakin on maittanut, paremmin kuin hyvin - pienistä vastoinkäymisistä huolimatta! Tälläkään kertaa en kirjoita aivan päivä päivältä, mutta kerron kaiken kuitenkin pää piirteittäin!

Loppuviikosta halusinkin lähteä ihan extemporee tunnille!
Keskiviikosta lauantaihin Vikin liikutus tapahtui pääsääntöisesti koirankoulutuskentällä ja hiekkatiellä. Keskiviikon treenit eivät menneet oikein putkeen, sillä Viki ei olisi millään halunnut liikkua, kun joka paikassa ja märkää sekä mutaista. Otettiin kk-kentällä muutamat hyvät pätkät, joihin lopetettiin. Torstaina tuuppailin Vikillä puolisen tuntia hiekkatiellä (jota en tosiaan normaalisti tee...). Neiti oli todella hyväntuntuinen ratsastaa, ilman mitään ihmeempiä. Torstaina pidettiin myös Vikin kanssa lastaustreenit, jotka sujuivat paremmin, kuin hyvin.

Perjantaina menin jälleen hiekkatiellä tarkoituksena jälleen kouluilla. Alkuun Viki vähän testaili onko pakko, ja sainkin kokea parit pystyyn hyppimiset. Loppua kohden meno parani huomattavasti. Tultiin muutaman kerran myös puomeja ja kavaletteja, jotka sujuivat ihan kivasti. Lopuksi käytiin maastossa käppäilemässä vielä loppykäynnit. Lauantaina Vikillä oli vuorossa erittäin kevytpäivä. Menin hiekkatiellä vajaa puolisen tuntia, vain käyntiä ja ravia - tavoitteena saada neiti kulkemaan rentona. Viki oli kivan rento ja kulki mukavan letkeästi.

Lauantai iltapäivästä otinkin suunnaksi Kiviharjun, tarkoituksena mennä tunnille. Pääsin siis pitkästä aikaa Jerryn selkään! Viime kerrasta olikin jo vierähtänyt lähemmäs puolivuotta.. Heti alkuun Laura (opettaja) varottelikin minua miten tahmatassu poika oli edellisellä tunnilla ollut. Heti alkuraveissa poni ehtikin jo suuttua, kun pyysin sitä ravaamaan eteenpäin, enkä antanut jäädä sipsuttelemaan pohkeen taakse.

Alkuun tehtiin ravilisäyksiä ja hidastuksia, sekä mahdollisimman paljon ympyröitä ja voltteja. Alkuun Jerry oli hiukan haluton kääntymään ja yritti puskea ympyröiltä pois lapa edellä ystävien luokse, mutta pikkuhiljaa poni alkoi tajuamaan mitä siltä halusin, ja silloin se alkoi toimiakkin paljon paremmin!

Laukkatyöskentelynä oli tälläkertaa aiheena vastalaukat. Jakaannuimme kahdelle pääty-ympyrälle, jossa nostimme ensin myötälaukan, hetken laukattuamme myötälaukkaa aloimme tekemään vastalaukan nostoja. Nostot onnistuivat vähän vaihtelevasti, mutta saimme me jopa pari nättiä kierrosta vastalaukkaa! Toiseen suuntaan teimmekin vastalaukkaa suoralla uralla, jolloin se olikin huomattavasti helpompaa.

Omasta mielestäni tunti sujui oikein kivasti, ja Jerry oli yhtä kiva kuin ennekin - jaksoi jopa hetkittäin kantaa itsensä pyöreänä! Toki ponista huomasi ettei sitä pitkään aikaan ollut ratsastettu kunnolla läpi, mutta tuntiponit on tuntiponeja. Täytyykin varmaan ottaa tavoitteeksi käydä useammin ratsastamassa tuolla ponilla!










Sunnuntaina lähdettiinkin pelkän Viksun voimin maneesille hyppäämään. Lastausharjoitukset ovat sujuneet tosiaan hyvin jo pidemmän aikaa, mutta en ole halunnut turhaan intoilla ettei tulisi sitten petyttyä mahdollisesta takapakista. Kuitenkin matkat ja koppiin meno sujuivat Vikin osalta hyvin, joten näillä näkymin päässään taas useammin maneesille!

Jenna lähti siis mukaan neuvomaan ja kuvailemaan. Minun alkuverkatessa Vikiä Jenna rakentelikin toiselle pitkälle sivulle innarin/jumppasarjan ja keskihalkaisijalle kolmoissarjan, jonka keskimmäinen este oli okseri, muut ristikkoina/pystyinä. Viki tuntui jo verkatessa todella hyvältä, avut menivät hyvin läpi ja tamma oli muutenkin hyvin kuulolla. Tultiin muutaman kerran ravi ja laukkapuomejakin, joissa ei ollut mitään ihmeempiä.

Pikkuhiljaa alettiinkin jo hyppäämään, tultiin alkuun innareita matalalla korkeudella, jotka sujuivatkin oikein kivasti. Välillä oli vauhtia vähän turhankin paljon, mutta todella hyvin Viki sai askeensa soviteltua. Kolmoissarjakin sujui pääasiassa hyvin, kerran tiputettiin okserin puomit, mutta muuten päästiin aina puhtaasti. Viki oli myös äärettömän varman oloinen hypätä, eikä olisi tullut mieleenkään että neiti olisi voinut kieltää tmv. Korkeimmillaan okseri olikin n. 100cm. Loppuun ravailin vielä hetken tuntumalla ravia ja Jenna ottikin meistä muutaman klipin.

Itselle jäi kyllä mitä parhaimmat fiilikset näistä hyppelyistä! Vikillä olikin muuten ollut tasan 3 viikkoa hyppytaukoa, jos ei lasketa perjantain kavaletteja. Täytyy sanoa että ihmettelen, miten neiti hyppäsi noinkin varmasti pitkän tauon jälkeen. Hieno neiti ♥




Lomaakin olisi jäljellä vielä reilu viikko ja tiistaina vaihtuukin vuosi! Kuluneesta vuodesta tulen tekemään vielä erillisen postauksen, jonka saan toivonmukaan näkyviin heti vuodenvaihteessa :) Mites teidän vuosi 2013 sujui?

tiistai 24. joulukuuta 2013

Hyvää joulua! ♥







Oikein hyvää joulua siis kaikille blogin lukijoille ja tottakai muillekkin! :) Palailen taas kuulumispostauksen parissa heti, kun kerkeän. Loppuun vielä pieni video, kun oltiin eilen Hennin&Helkan seurana raviradalla!

torstai 19. joulukuuta 2013

'Forget to world tonight' [Blogin herättelyä..]

Huhhuh, en tiedä edes mistä aloittaa.. Kuten moni on jo varmaan huomannut blogi on eläynyt hiljaiseloa melkeimpä pari viikkoa. Itselläni ei tosiaan ole ollut motivaatiota kirjoittaa, ei tosin siksi ettenkö pitäisi kirjoittamisesta, vaan koska ei olla neitosen kanssa päästy tekemään oikeastaan mitään ihmeellistä äärimmäisen huonojen säiden takia.

Parina päivänä tuli pyörähdettyä raviradallakin!
Tällä kertaa en siis kirjoita normaalia kuulumispostausta, sillä en tosiaankaan muista ihan päivä päivältä mitä ollaan tehty ja jos muistaisin, postaus venyisi äärimmäisen pitkäksi. Koitan siis päällisin puolin kertoa mitä viimepäivinä on tapahtunut. Materiaaliakaan ei ole järin paljoa, mutta näillä mennään!

Viime viikolla Vikin kanssa liikunta oli pääosin kävelyä. Keskiviikkona päästiin vielä baanailemaan kunnolla lumenkaatopaikantietä, ennen kuin se oli torstaina aurattu. Muutoin ei oikein pystynyt muuta tekemään, kuin kävelemään, sillä joka paikkassa oli aivan äärimmäisen liukasta. Tosiaan Vikihän on ollut nyt pitkän aikaa ilman kenkiä, mutta suunnitelmissa olisi, että heitettäisiin Viki talveksi kenkään ja pidettäisi neiti kengässä ainakin kevääseen asti.

Viime viikon keskiviikkona pääsin myös Fasun vetämän pulkan kyytiin, kun haluttiin kokeilla rakentamaamme hyppyriä. Pulkkailuhan ei minun osaltani sujunut aivan toivotulla tavalla, mutta video taitaa kertoa enemmän, kuin tuhat sanaa! Hieman olivat paikat kipeät tuon jälkeen, ja alaselkä kiukuttelee vieläkin, mutta eiköhän tämä tästä pikku hiljaa..



Viime viikon lauantaina lastattiin myös Viki pitkästä aikaa. Pienen keskustelun jälkeen Henni sai neidin menemään koppiin ja olemaan siellä hetken ihan rauhallisesti. Otettiin Viki ulos, jonka jälkeen Viki senkuin käveli koppiin! Nyt täytyy vain treenailla tuota lastausta neidin kanssa, niin ehkä mekin pikku hiljaa päästäisiin taas liikkumaan muuallakin, kuin tallin lähistöllä.

Kävimme myös lauantaina Hennin kanssa Kiviharjun pikkujouluissa, ei sillä että minua ne hirveästi olisivat kiinnostaneet, vaan siksi, koska siellä jaettiin seuramestaruuspalkinnot, sekä julkaistiin Kiviharju Cupin tulokset! Voitettiin siis tosiaan Vikin kanssa KiHaRoiden estemestaruus, josta saatiinkin hieno pokaali! Cup pisteissä sijoituin 2. 11 pisteellä (voittajalla oli 13p.). Harmikseni Kiviharju Cupissa palkittiin vain paras.


Alku viikon viettelinkin taas tuttuun tapaan Lappeenrannassa, mutta keskiviikkona tulin taas takaisin, ja nyt minulla alkoikin jo kauan kaivattu loma! Toivon mukaan loman aikana blogiinkin tulisi useammin postauksia, senyt riippuu ihan siitä mitä päästään Vikin kanssa tekemään.

Eilen ja tänään ollaan käyty Viksun kanssa raviradalla, se taitaa tällä hetkellä olla ainut paikka missä pystyy ratsastamaan hyvin. Eilen mentiin ihan vain käyntiä, lukuunottamatta paria ravi ja laukkapätkää. Tänään mentiin vähän rankemmin, mutta ei mitenkään ihmeellisen rankasti. Tältä päivältä sain myös tuoretta materiaalia, kiitokset siitä Vilmalle!











Loppuviikolle ei olekkaan oikeastaan mitään suunnitelmia, katsotaan mitä keksitään! Jos jollakin olisi mielessä jotakin erikoispostausideoita, niitä saa toki heitellä. Voisin nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja toteutella niitä, kun ei tänne blogiin muuten saa oikein mitään täytettä... :D

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

'They don't know how special you are'

Taas kerran on yksi mahtava viikonloppu takana ja huomen aamulla suuntaankin pirteänä kohti Lappeenrantaa ja koulua - onneksi koulua onkin vain keskiviikkoon saakka. Tänä viikonloppuna satelikin niin paljon lunta, että pääsimme kaivamaan pulkan ja hiihtoratsastusvaljaat esille, sekä saimme kenttämmekin osittain käyttöön!


Perjantaina Viki pääsikin vähän erilaisiin hommiin, nimittäin vetämään pulkkaa! Kävin ensin verryttelemässä Vikin kaikissa askellajeissa pellolla, jonka jälkeen kykettiinkin pulkkakiinni, otettiin Jenna kyytiin ja suunnattiin kohti lumenkaatopaikantietä. Lumisateen ansiosta koko tie oli täyttynyt lumella, eikä sitä ollut vielä aurattu, joten mikäs olisikaan ollut sen parempi paikka pulkkailuun!

Ravailtiin ensin rauhallista tahtia tien päähän, jonka jälkeen käveltiin hetki ja sama toiseen suuntaan. Tallille päin Vikillä olikin hirveä kiire, ja päätyikin sitten esittelemään ihan mahtavaa ravia! Ravailujen jälkeen alettiinkin laukkailemaan tietä päästä päähän, välillä rauhallisemmin ja välillä todella reippaastikkin - tietysti aina pitäen käynti taukoja välissä.

Pulkkailujen jälkeen otettiin pulkka ja vermeet pois, jonka jälkeen käytiin ravailemassa vielä eteenalas ravit pellolla. Viki tuntui nauttivan pulkkailusta todenteolla ja se jos mikä tekeekin myös hyvää sen selälle ja jaloille. Mietittiin, että voisi ottaa Vikin kanssa tavoitteeksi, että vetäisi vaikka kerran viikossa pulkkaa, niin pysyisi selkä hyvässä kunnossa.



Lauantaina Vikillä olikin eteenalas-tyyppinen venyttelypäivä. Ratsastin Vikin kevyesti kentällä n. 20min venytellen kaikissa askellajeissa. Tein alkuun käynnissä muutamat väistöt ja avot, jonka jälkeen siirryin keskiympyrälle ravailemaan kevyttä ravia. Heti alusta alkaen Viki haki itseään tosi hyvin pyöreäksi ja nokkaa alaspäin. Koko ratsastuksen ajan Viki oli todella miellyttävä ratsastaa ja erittäin rento. Hevonen jäi hyvin alle, eikä yrittänyt edes säheltää. Jäi kyllä tosi hyvä fiilis tältä ratsastukselta!

Sitten olikin vielä vuorossa Fasun ja Helkan pulkkailu. Ensin Jenna veti Fasulla pulkkaa ja minäkin pääsin elämäni ensimmäistä kertaa hevosen vetämän pulkan kyytiin. Oli kyllä ihan hauskaa, vaikka sainkin päälleni kivoja lumipalloja.. :D Seuraavaksi olikin taas minun vuoroni vetää pulkkaa, tällä kertaa Helkalla!

Verryttelin Helkan pikaisesti kentällä, jonka jälkeen lähdimme jo pulkkailemaan. Otimme pikkupätkiä laukkaa ja ravia, pari kertaa laukkaa myös reippaammassa temmossa. Lopuksi käytiin vielä kentällä ravailemassa eteenalas. Helkalle ei kovin pitkää treeniä siis pidetty. Poni oli kyllä jälleen hieno ♥

Sunnuntaina päästiinkin pitkästä aikaa hyppäämään omalla kentällä! Vajaaseen kahteen kuukauteen ei kentällä ollutkaan pystynyt tekemään juurikaan mitään. Verkkailin aluksi tavalliseen tapaan kaikissa askellajeissa, jonka jälkeen alettiin ottamaan hyppyjä kasikolla. Alkuun ei oikein hypyt, eivätkä lähestymiset sujuneet, sillä en saanut yhtään sisäpohjetta läpi ja Viki 'kanttasi' vahvasti kulmissa. Tästä syystä jouduin laittamaan kannukset jalkaani ja heti alkoikin sujua jo paljon paremmin.

Muutama pudotus tuli okserille, mutta muuten hypyt suijuvat ihan ok. Eräästä kentän kulmasta löytyikin lumen alta jäätä, jota Viki varoi kovasti. Otettiin siis nosto vasta estelinjalla, jolloin hevonenkin oli paljon paremmin hallinnassa! Hypättiin pari kertaa okseria yksittäisenä ja tämä sujui oikein kivasti. Korkeimmillaan okseri oli n. 80cm. Kentän kunnon kun huomioi ja sen, että Vikille oli taas kertynyt pari viikkoa hyppytaukoa, niin olen ihan tyytyväinen näihin treeneihin.

Lopuksi otettiin vielä ravia ja laukkaa keskiympyrällä. Viki oli aavistuksen jäykkä vasemmassa laukassa, mutta muuten neiti oli todella hyvä! Jennan sanoja lainaten: "Viki haluaa olla mielummin kouluratsu!" Tämänkin päivän ratsastuksista jäi myöskin tosi hyvä fiilis!













perjantai 6. joulukuuta 2013

'Tonight I'll make you mine' [Peltorallittelua & videopostaus]

Nyt on tämäkin minun 'pidennetty viikonloppu' saatu taas hyvin käytiin, ja kahteen päivään onkin mahtunut jo kaikenlaista tekemistä! Näihinkin pariin päivään ollaan saatu sisällytettyä jo parikin tippumista - saas nähdä tuleeko niitä loppuviikon aikana lisää! ;D


Keskiviikkona suunnitelmiin (joita ei pahemmin edes ollut... :D) tuli muutos, kun Roosakin tuli tallille. Päätimme siis, että Roosa voi liikutella Viksun ja minulle jäisi siis Helkan liikutus. Eipä tuo yhtään haitannut, kiva saada välillä vaihteluakin!

Käytiin ennen tallille menoa hoitamassa Jennan kanssa asioita, joten Roosa olikin ehtinyt jo lähteä liikuttelemaan Viksua ennen tallille menoa. Roosa kehui Vikin olleen tosi hyvä ratsastaa. Roosa oli tehnyt väistöjä, avoja ja sulkuja jne. Ella oli muuten käynyt maanantaina läpiratsastelemassa Viksun, ja Ellan ratsastuksen jäljiltä Viki onkin usein todella hyvä.

Tosiaan ratsastin siis Helkalla ja mentiin myös pellolla. Helka oli hirveän energinen ja reipas, mutta silti helppo ratsastaa. Tehtiin alkuun taivutteluja ja muutamia pohkeenväistöjä käynnissä, jonka jälkeen ravailtiin hakien tasaista tahtia, muotoa ja taipumista. Helka toimi hyvin, ilman possuiluja - ainakin siihen asti kunnes Jenna lähti hakemaan itselleen lapasia tallista.

Helkastahan oli niin hirveää jäädä pellolle yksin, joten alkuun Helka vähän alkoi jurnuttamaan ja ravissa poni pääsikin yllättämään täysin loikkimalla sivulle, ja tämän seurauksena löysinkin itseni maistelemasta lunta. Kipusin takaisin selkään ja matka jatkui. Pian Jennan tulon jälkeen alettiinkin ottamaan laukkaa. Laukassa Helka oli alkuun hiiirveän virtaisa, mutta rauhoituttuaan poni oli mitä hauskin ratsastaa!

Tehtiin vielä ravi-laukka siirtymisiä, ja loppuakohden poni olikin ihanan rauhallinen, tasainen ja ennenkaikkea mukava ratsastaa - enpä muuten muistakkaan milloin oisin viimeksi Helka olisi ollut näin kiva ratsastaa! :)


Käytiin Jennan kanssa ostamassa Vikille ja Fasulle joulukalenterit! :)

Torstaina päätettiinkin Jennan, Roosan ja Erikan kanssa tehdä videopostaus, kun tarkoitus oli vähän peltorallitella ponien kanssa. Pidemmittä puheitta annan kuvien ja videoiden puhua puolestaan! Mielipiteitä videopostauksesta saa (ja pitääkin) antaa!









Loppuviikosta ei vielä hirveän tarkkoja suunnitelmia ole. Huomiseksihan se onkin luvannut kivaa myrskyä, joka tarkoittaakin meille, että lisää lunta tulossa! Ei paha, ei ollenkaan. Mahdollisesti sunnuntaina olisi tarkoitus hypätä jotakin pientä, jos nyt jossain pystyisi hyppäämäänkin!

tiistai 3. joulukuuta 2013

pieni, pikainen päivitys

Viime postauksesta onkin taas vierähtänyt tovi, sillä en ole syystä taikka toisesta jaksanut tulla kirjoittelemaan, ja oikeastaan eipä ole ollutkaan mitään kirjoitetettavaa. Mitään ihmeellistä ei olla säiden takia pystytty tekemään, mutta jospa sitä lunta nyt tulisi kunnolla niin pääsisi pian taas hyppäilemäänkin! :)



Nappasin sunnuntaina muutaman kuvan puhelimella
Viksun koppiongelmaan ei ole vieläkään löytynyt ratkaisua, johtuisiko kenties neidin kiimoista, sille ne tekevät Vikin mielestä hänen elämästään liiankin vaikeaa.. :D Moneen kertaan olen neidin selän ja jalat tutkinut läpi, mutta mitään poikkeavaa ei ole löytynyt. Täytyy nyt taas lähipäivinä harjoitalla lastaamista, josko se vielä lähiaikoina oppisi taas matkustamaan. Voi toki olla, että Viki on ottanut nokkiinsa Fasun koppiriehumisista, eikä sen takia halua enää sinne mennä. Mutta eletään päivä kerrallaan ja edetään pikku hiljaa!

Heinäkuu

Viime loppuviikko meni jälleen kävely- ja hölkkäily linjalla. Lumenkaatopaikan tiellä pystyi onneksi laukkaakin ottamaan ihan hyvin. Viki on ollut pääasiassa hyvä ratsastaa, malttanut maastossakin kuunnella ja odottaa hyvin laukannostoissa, vaikka edellä menevä Fasu olisi jo lähtenytkin laukkaan. Peltoja ja kenttääkin hyödynsimme ensilumien tultua - sai sentään tehtyä kunnon käyntityöskentelyt! Toivottavasti tällä viikolla pystyttäisiin tehdä muutakin kuin vain hölkkäillä, mutta jää nähtäväksi.

Hassuin poni :') - Maaliskuu

Tosiaan tällä kertaa minulla ei olekkaan muuta sanottavaa. Maneesille tai kisoihin ei päästä lähtemään, ennenkuin löytyy ratkaisu neidin koppikäyttäytymiselle, mutta siihen asti pidetään hauskaa kotosalla! Harmittaahan se toki, ettei päästä liikkumaan, mutta eihän se Vikin syy ole. Hevosen ehdoilla mennään tietenkin :)

Kesä ♥