maanantai 27. toukokuuta 2013

Viime päivien touhuiluja


Perjantaina menin Vikillä ilman satulaa. Jenna ratsasti myös Fasulla samaan aikaan, myös ilman satulaa. Mentiin aluksi kaikki askellajit läpi ja Viki tuntui oikein kivalta ratsastaa.
Tehtiin ihan perustaivutteluja ja asetteluja, ympyröitä ym. Paketti pysyi ihan suht. hyvin kasassa ja Viki kulki melko rentona. Tämän jälkeen vaihettiin molemmat kaulanaruihin. Kaulanarulla Viki toimi taas ihan kivasti vaikka ohjaus olikin välillä hukassa, lisää vaan treeniä siinäkin asiassa niin hyvä tulee:)
Loppuillan juttelin vielä Jennan kanssa niitä näitä, sekä tein vielä Sannan ja Hennin kanssa iltatallin. Sanna oli siis jälleen kuvailemassa, joten lisään tähän väliin pari kuvaa ja videokoosteenkin perjantailta!





Lauantaina oli sitten taas hyppypäivä. Viki tuntui todella hyvältä hypätä ja kaikki esteet, lukuunottamatta ns. vesimattopystyä, sujuivatkin täysin ongelmitta. Hyppäiltiin aluksi kasikolla, ja sen jälkeen neljän esteen rata, jolla oli korkeimmillaan korkeutta 95-100cm. Loppuun tultiin vielä pysty-pysty-okseri sarjaa, jolla okseri oli korkeimmillaan 95cm.
Pääasiassa Viki oli äärimmäisen hyvä ja varma hypätä, vaikka yksi kieltokin tuli sille ''vesimattopystylle''. Kuitenkin okserit ym. sujuivat ihan äärimmäisen kivasti. Ilokseni myös minun istunta on parantunut huimasti ja nyt jalkakin alkaa pysyä paremmin, kun Jenna siitä niin monta kertaa huomautti lauantain, mutta ihan hyvä vaan! Tästä jos mistä on hyvä jatkaa kohti estekilpailuja!







Tänään ratsastettiin Erikan ja Helkan kanssa samaan aikaan kentällä. Menin Vikillä rennosti ilman satulaa ja koitin vain ratsastaa tammaa rennoksi. Viki kuunteli tosi jees, ja oli hirmu hyvän tuntuinen, jopa vasempaan kierrokseen johon neiti on yleensä jäykkis. Viki toimi kaikissa askellajeissa tosi hyvin. Tämän jälkeen oli tarkoitus mennä kaulanarulla peltoilemaan, mutta päätinkin ennen sitä seisoa Vikin selässä jolla olikin 'kohtalokkaat' seuraukset. 

Mitään hirveää ei kuitenkaan tapahtunut, paitsi että, kuten arvata saattaa, tipuin ja kalautin leukani puunrunkoon, jolloin sain mukavat haavat huuleet ja leukaan. Ja Viki on siis ihan syytön! Oma tasapainoni horjahti ja sitten kävi näin. Mutta kaikki on tällä hetkellä ihan ok, joten säiköhdyksellä selvittiin!

Käytiin heti tämän jälkeen tallissa, puhdistettiin mun haavat, jonka jälkeen käytiin kävelyttämässä n. 15min Vikiä ja Helkaa lähimaastoissa. Viki oli tänään kyllä niin hyvä ratsastaa että oikein hymyilyttää :)) 






Ensiviikonlopun ohjelmasta en vielä tiedäkkään, saas nähä mitä se tuo tullessaan :) Sunnutntaina ainakin täytän sen 18v. ;) Mutta joo.. Kertokaa! Mitä mieltä olitte tästä postauksesta? Oliko tarpeeksi kuvia? Onko hyvä että joka kerralta on myös videota?

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Viikonlopun kouluilut

Tämä viikonloppu menikin sitten kouluilessa ja pyörähdettiimpä me tänään Helkan kanssa Kuivalan match showssakin. Viikonloppu meni pääpiirteittäin tosi kivasti ja Viki oli aika miellyttävä ratsastaa sekä lauantaina, että sunnuntain.

Lauantaina menin ilman satulaa. Ensin menin itsenäisesti kaikki askellajit läpi ja Viki oli aika jees. Olisi voinut olla rennompi, mutta silti hyvä. Tämän jälkeen siirryin keskiympyrälle, jossa Erika huuteli neuvoja minulle ym, ja näin Vikikin alkoi toimia paremmin. Mentiin keskiympyrällä kaikissa askellejeissa keskittyen taivuttamiseen ja istuntaani, joka olikin loppujen lopuksi yllättävän hyvä!

Tämän jälkeen otin suitset pois ja menin loppuajan kaulanarulla. Viki käyttäytyi todella hyvin. Tehtiin paljon ympyröitä ja käännöksia, käynnissä ja ravissa sekä myös laukassa. Suurinosa ajasta ravattiin, koska ei kentällä pystynyt seisomaan hirveän mäkärä määrän takia :p Käytiin myös ottamassa pari laukka pätkää pellolla pelkällä kaulanarulla ja Viki käyttäytyi niin asiallisesti että! Vähän oli innoissaan, mutta muuten meni ihan nätisti. Lopuksi vielä eteenalas ravit.








Tänään, sunnuntaina, menin aamulle siinä puolen yhdeksän aikoihin, ja lähes samantien suunnattiinkin auton nokka kohti Kuivalaa. Mätsäreissä vierähtikin nopeasti yli yhteen, ja muistaakseni puolen kahden aikaan oltiin tallilla. Päivä siellä oli kaikinpuolin mukava. Hennilla & Helkalla meni tosi kivasti ja tapasin myös maailman sulosimman 1v. varsan ikinä ♥ Voi kun ois aikaa ja rahaa ni voisin ottaa sen vaikka heti itelleni (': Mutta katotaan sitä sitten joskus :D


♥ - c. Erika A.
Vikin kanssa menin tänään koulua satulalla. Alkuun Viki oli käynnissä ja ravissa ihan ok ratsastaa, ei erityisen hyvä, muttei huonokaan. Taipui suht. kivasti ja kuunteli sisäpohjetta hyvin. Laukassa meille tuli portti kulmassa ongelmia, kun Viki ei olisi millään halunnut laukata sieltä ja jos laukkasi sinne niin lähti kiihdyttämällä sieltä pois. Parin onnistuneen kulman jälkeen jätettiin se homma siihen, sillä en halunnut hermostuttaa Vikiä enempää.

Tämän jälkeen mentiin taas keskiympyrällä ja Erika korjaili istuntaani, ja Erikan vinkeistä oli kyllä hyötyä! Lantio ja vatsalihakset oli kyllä tämän jälkeen (ja on edelleen) niin älyttömän kipeät, mutta sehän tarkoittaa vaan sitä että niitä on käytetty! Myös Erika kävi hetken aikaa ravailemassa Vikin selässä, jonka jälkeen mnä otin vielä Vikin kanssa hieman laukkaa ja eteenalas venyttelyt.

Pääasiassa Viki oli hyvä, mutta hiottavaa vielä löytyy :) Ois hienoa jos saatais joskus kouluvalmentaja treenaamaan meitä, niin saattais alkaa koulukin sujumaan entistä paremmin. Mutta kuten aina olen varmaan sanonut, tästä on hyvä jatkaa!





Ensi viikolla liikuttelen Vikin todennäköisesti kaikkina päivinä viikonloppuna. Sekä mahdollisesti 27.5 maanataina, ellei Jenna ole suunnitellut jotain muuta Vikille (?). Sunnuntaina menen myös koulukisoihin Jerryllä, ja mennään luokat C & B. Vikillä menen seuraavan kerran koulukisoihin mahdollisesti syksyllä, katsotaan mitä elämä tuo tullessaan :)

perjantai 17. toukokuuta 2013

"This is my reason to live..." ♥

Tänään päästiin taas Vikin kanssa hyppimään! Tosiaan huomenna oleviin estekisoihin ei päästäkkään, koska ei saatu kyytiä järjestymään, mutta kuukauden päästä koitetaan sit uusiksi ;) Mutta siirrytäänpäs tähän päivään.

Menin tallille joskus vähän jälkeen puol viis ja lähdinkin samantien kentälle kuvailmaan Erikaa ja Helkaa ja nostelemaan heille esteitä. Erikan ja Helkan menosta voitte lukea lisää Erikan blogista! Mun silmään heillä meni ihan kivasti. Tämän jälkeen lähdin talliin laittamaan Vikiä kuntoon, sillä välin kun Henni vielä kävi hyppäämässä Helkalla. Heidän palatessaan takaisin tallille lähdin kentälle Vikin kanssa.

Heti alusta alkaen Viki oli todella hyvän tuntuinen! Ihanan rento ja kevyt ratsastaa. Tehtiin ympyröitä, taivutteluja, avotaivutuksia ja pohkeenäistöjä ravissa sekä käynnissä, jotta sain Vikin kivasti kuulolle ja taipumaan. Laukassa menin aluksi rennommin pidemmällä ohjalla kevyessä istunnassa, jonka jälkeen kasasin Vikin ja se ryhdistyikin oikein kivasti. Otettiin jälleen laukanvaihtoja, jotka sujuivat tosi hyvin! :)

Erikan tultua kentälle kuvaamaan meitä alettiin ottaa hyppyjä. Ensin muutamat verkkahypyt pystylle ja okserille, jotka olivat n. 50cm. Nämä onnistuivat tosi kivasti! Otettiin myös muutama hyppy sarjalle, jonka jälkeen alettiin mennä ratana. Rataa en tarkemmin ala selittelemään, näette sitten videolta :)

Viki hyppäsi ihan äärettömän kivasti ja varman oloisesti! Ei mtn ongelmaa. n. 70cm rata meni aivan ongelmitta. Korkeammassa radassa kiellettiin kerran n. 85cm(?) okserille, jonka jälkeen hypättiin se vähän jännällä hypyllä ja sen jälkeen pariin otteeseenkin tosi kivasti! Muuten ei ollut mitään ongelmia radan hyppäämisessä Viki oli tosi kiva ja toimi hyvin. ♥ Korkeimmillaan hypättiin rataa n. 80-85cm korkuisena. Loppuun tultiin rata matalemmilla (n.60cm) esteillä.

Lopuksi tultiin vielä ns. "kääntämistehtävää", jossa hypättiin 2 ristikkoa tosi lähekkäin. Alkuun ei osuttu tokalle esteelle ja toisella kerralla osuttiin vaivoin. Seuraavalla kerralla ohjasin Vikin ilmeisesti ristikolle huonosti ja askel ei sopinut, jolloin tulin itse kauniisti alas. Mitään pahempaa ei kuitenkaan sattunuun ja tultiin vielä tehtävä uusiksi jolloin se onnistui kivasti.

Ihan loppuun otettiin vielä muutama minihyppy, ja eteenalasa ravit. Viki venyi kyllä tosi kivasti ja olin muutenkin niin miellyttävän tuntuinen ratsastaa lopuksi.

Oon kyllä hirmu tyytyväinen siihen miten meillä meni! Viki oli tositosi hyvä tänään, ja epävarmuudesta ei ollut juuri tietoakaan :) Erikalta sain myös muutamia todella hyödyllisiä istunta vinkkejä, kiitos niistä! :) Ei olisi voinut paremmin mun viikonloppu alkaa!






Huomenna menen ratsastelemaan Vikin palauttelevasti ja ajattelin ensin mennä kevyesti kaikki askellajit läpi ilman satulaa ja lopuksi voisin ehkä touhuilla Vikillä kaulanarulla :)

Sunnuntaina onkin sitten lähtö Kuivalaan, kun Henni menee Helkan kanssa mätsäreihin. Liikutan varmaan vielä Vikinkin sunnuntaina, ensi viikosta en sitten vielä tiedä. Tarkoitus olisi kai hypätä joku päivä taas. Mutta palailen toivonmukaan huomenna taas postailemaan!

Tiia & Viki ~ 3kk ♥


Tasan kolme kuukautta sitten elämäni koki suht. ison muutoksen. Ennen olin käynyt tallilla kerran viikossa, mutta Vikiin tutustuttuani tallipäiviä viikossa alkoikin olla enemmän ja enemmän. Siitä lähtien kun Vikiä aloin liikutella, ei ole ollut yhtään kokonaista viikkoa, etten olisi tammaa käynyt moikkaamassa. Nykyäänkin lähes kaikki vapaa-aikani kouvolassa kuluu tuolla kyseisellä tallilla. Mutta en valita! Onhan siellä sentään ihanat ihmiset ja vielä ihanammat hevoset ♥

17. helmikuuta menin siis ystäväni Hennin mukana liikuttelemaan Vikiä. Olimme jo pari päivää aiemmin suunnitelleet että voisin kokeilla Vikiä, ja jos se tuntuu kivalta niin mahdollisesti alkaa liikuttamaan sitä. Aluksi en osannut ratsastaa Vikillä ollenkaan ja hypin selässä miten sattuu, joku Vikissä kuitenkin oli johon tykästyin. Päätin siis alkaa liikuttelemaan Vikiä.


Liikuttelin Vikiä seuraavien viikkojen ajan 3-4krt viikossa, ja pääasiassa kouluiltiin kentällä ja käytiin käppäilemässä maastossa, koska paikat olivat hirmu huonosssa kunnossa eikä missään meinannut päässä menemään kunnolla. Kerran mentiin myös riimulla ja narulla/kaulanarulla/ilman mitään varusteita joka sujui hyvin kunnes neiti Viki päätti poistua paikalta :D Kävimme myös maaliskuun puolessa välissä maneesilla hyppäämässä, jolloin siis hyppäsinkin Vikillä ensimmäistä kertaa.


Reilun kuukauden päästä 24. maaliskuuta startattiin ekat yhteiset kisamme, ja Vikin ensimmäiset koulukisat. Palkintoja ei tullut, mutta kokemusta senkin edestä. Viikko eteenpäin, niin oli meidän ekojen yhteisten estekisojen vuoro. 50cm'stä napattiinkin sitten voitto, joka oli samalla minun ensimmäinen voittoni ikinä :')


Huhtikuu menikin muutoin kotona reenaillen. Kävin myös ensimmäistä kertaa Vikillä maastossa ihan kunnolla että laukkailtiin ym, ja oli varmasti parhaimpia maastokertojani ikinä! Huhtikuussa hyppäsin myös Vikillä ensimmäistä kertaa kotona ja hyvin sujui!


Toukokuun aikana ollaankin jo ehditty pariinkin otteeseen hyppäämään, maastoilemaan paljon, sekä tietysti vääntämään koulua. Vikillä olen jälleen alkanut kehittymään, kun on päässyt hyppäämään kunnolla ja menemään koulua, vaikken aina valvovan silmän alla olekkaan ratsastanut. Eräänä päivänä käytiin myös uittamassa, joka oli eka kertani ikinä uittamassa hevosta :)


Luottamus minun ja Vikin välillä on kehittynyt huimasti näiden 3kk aikana, ja se näkyy jo yhteistyössämmekin, joka on myös parantunut. Uskon että tulen Vikin kanssa vielä jatkamaan pitkään, ja nyt kesän ja tulevana syksynä olisi tarkoitus suunnata esteratoja kohti, ja kentietää vaikka meidät nähtäisiin vielä koulukisoissakin tänä vuonna ;)



Kommenttia postauksesta & videosta saa ja pitääkin antaa! :)

lauantai 11. toukokuuta 2013

Hyvin onnistuneet estetreenit!

Kuten eilen mainitsinkin tänään pääsin taas hyppäämään Vikillä. Menimme tehtävää jossa mentiin esin suora linja jonka jälkeen mentiin kaareva linja. Verkkailin ensin Vikin kaikissa askellajeissa ja kivasti löytyi tammalta taas virtaa. Kuitenkin Viki oli jo verkastessa tosi kivan tuntuinen.

Aloitettiin hyppääminen pelkällä suoralla linjalla, jossa oli alkuun ihan pikku esteet. Viki meni tosi kivasti, mitä alkuun vähän taas epäröi okserilla, mutta pikku hiljaa alettiin samaan tosi hyviä hyppyjä! Pääasiassa kaarevalinjakin sujui ilman sen suurempia ongelmia, vähän sähläystä laukoissa, uttei mitään suurempaa.

Lopuksi siirryttiin hyppäämään vielä pelkkää linjaa, joka sujui alkuun tosi hyvin ja 95cm asti hypyt sujuivatkin kuin vettä vaan! Metrissä Viki säikähti estettä sillä etupuomiakin oli nostettu reilummin kuin edellisellä kerralla, joten alkuun tuli pari kieltoa, jonka jälkeen päästiin kuitenkin metrikin muutamaan kertaan puhtaasti.

Tämän päivän hyppelyt menivät mielestäni oikein kivasti, pienestä epävarmuudesta huolimatta. Ensi viikon lauantaina lähdetään mahdollisesti Vikin kanssa Kotkan alueksoihin hyppäämään 70cm seuraluokka :) Katotaan miten meillä tällä kertaa menee, kun viime estekisoissa ei sitä startattukaan.

Seuraavan kerran menen Vikiä liikuttamaan perjantaina, tai vasta lauantaina kisoihin. Joten seuraavan kerran postausta viimeistään silloin, ellen saa viikon aikana kirjoitettua sitä 3kk postausta ;) Kattellaan!









Mun&Vikin eka 100cm okseri ♥


Kiira loppuverkkaili Vikin :)

perjantai 10. toukokuuta 2013

Perhanan hieno (koulu)heppa ♥

Päätinkin tulla jo tänään kirjoittelemaan tästä päivästä. Tänään siis Vikin kanssa kouluiltiin ja samalla Kiira piti meille tuntia. Kiira neuvot olivat kyllä enemmän kuin tervetulleita, niiden avulla Viki kulkikin ajoittain aivan järjettömän hienosti!

Työstin Vikiä kaikissa askellajeissa pääasiassa pääty-ympyrällä, mutta muutakin tehtiin, kuin vain pyörittiin ympyrällä. Käynnissä Viki oli tosi hyväntuntuinen. Ravissa oli aluksi hieman hakemista rentouden kanssa, mutta pikku hiljaa se alkoi sujua. Laukassa Viki oli vasempaan aika jäykkis ja yritti puskea lapa edellä ympyröiltä sisään. Pienen fiksauksen jälkeen tämäkin alkoi kuitenkin onnistua hyvin :)

Oikeaan kierrokseen Viki oli laukassa tosi hyvä. Ravissa mentiin vielä harjoitusravi pätkiä, jotta oppisin istumaankin Vikin ravissa paremmin. Välillä istuntakin oli ihan siisti, paljon on kuitenkin vielä tehtävää :)

Huomenna siis hyppään Vikillä (jos kenttä suinkin sen sallii), joten sellaista sitten seuraavaksi luvassa. ja tosiaan yritän ensi viikon aikana ehtiä toteuttamaan jonkun näköistä 3kk videota ja postausta!





Rennompaa meininkiä & uiskentelua

Keskiviikko  iltana mentiin Hennin ja ystäväni Kiiran kanssa tallille vasta kahdeksan aikoihin. Laitettiin siinä sitten taas pihalla Viksu ja Helksu kuntoon ja lähdettiin aluksi kentälle vähän tuuppailemaan. Viki ei ollut erityisen hyvä, muttei nyt huonokaan. Ihan kivasti se kuitenkin meni kun menttin laukassa vähän puomeja ja muuta kivaa. Tehtiin myös laukanvaihtoja jotka onnistu kivasti!

Henni varmaan pitää mulle taas jossai vaiheessa jonkun näkösen koulutunnin ni sais hiottua taas mun istuntaa ja ratsastusta Vikin kanssa. Paljon on meillä vielä haettavaa, varsinkin omassa ratsastuksessani (heppahan on jo nyt hieno!), mutta hiljaa hyvä tulee. Eiköhän möy saada yhteistyötä hiottua koulussakin paljon paremmaksi kun vaan treenaillaan!

Palataas kuitenkin nyt taas asiaan. Kentällä pyörimisen jälkeen lähdettiin hiukan baanailemaan pellolle, ja hypeltiin myös ojia. Laukassa Viki oli tosi energinen ja kiihyttelikin kunnolla! Ojia hyppiessä Viki innostuikin ihan todenteolla ja hyppäsi yhden ojan reilun parin metrin loikalla, ja sen jälkeen viskoi päätään ja mitäköhän vielä, en oikein ehtinyt tajuta, sillä tipuin tässä samaisessa vaiheessa. Tulin kuitenkin ihan jaloilleni alas, joten ei käynyt mitään ihmeellistä :)

Tämän jälkeen käytiin taas 'vaihteeksi' lähimaastoissa laukkailemassa mäkiä ym. Käveltiin myös todella paljon, jolloin Kiira pääsi käppäilemään myös Helkan ja Vikin kanssa, ettei hänen tarvinnut kokoa aikaa juosta meidän perässä paikasta toiseen.

Tallille palattiin muistaakseni yhdeksän jälkeen. Tehtiin vielä iltatalli kolmisin.





Torstaina mentiin Kiiran kanssa tallille joskus ennen neljää ja Henni jo siellä meitä odottelikin. Tarkoitus olisi ollut hypätä Vikillä, mutta sitten päätettiinkin lähteä porukalla kahluuttamaan heppoja! Laitettiin Viki, Fasu ja Helka kuntoon ja lähdettiin siis minä, Henni, Jenna ja Kiira pyörällä kohti uittopaikkaa.

Matka meni ravaillessa ja laukkaillessa ja päästiinkin ottamaan yksi kunnon laukkapätkä! Uittopaikalle päästyämme kahluutettiin hevosia ja niillä oli kyllä hauskaa! :D Käytiin Vikin kanssa vähän syvempänä ja yhdessä vaiheessa mulla kastu jo housut ja persekkin, joten päätin että lähetään sit uimaa Vikin kanssa ihan kokonaan. Käväsin myös Fasun kanssa uimassa :) Paalumatkalla olinkin sitten ihan märkä muttei se paljoa menoa haitannut!'

Tallilla siivosin vielä Vikin mökin ja heitin tammalle heinät.




Huomenna käyn aamupäivästä liikuttelemassa Vikin ja Kiira varmaankin kuvailee taas :) Ja heittelee toki miulle neuvoja, koska tarkotus ois nyt mennä ihan satulan kanssa koulua. Toivottavasti aamulla/yöllä ei satais niin kenttäkin ois käyttö kunnossa. Lisäksi lauantaina ois tarkotus hypätä Vikillä, jos vain kenttä antaa myöten. Seuraavan kerran postausta siis luvassa toivon mukaan lauantaina! :)

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Super Viki ♥ (viikonloppu)

Laittelen teille taas koottuna tällee yhteen postaukseen koko viikonlopun tapahtumat. Toivottavasti postauksesta tulee teille mieluinen ja saa toki kommentoida mitä tykkäsitte! :)

Perjantaina kouluiltiin Viksun kannsa. Ja heti alkuun haluan sanoa että Viki oli varmaan paras mitä ikinä oon sillä tähänasti mennyt. Se kuunteli tosi kivasti, olin rento ja toimi lähes ajatuksen voimalla. Menin Vikillä loppu raveja lukuun ottamatta koko ajan ilman jalustimia.

Alkuun mentiin kaikenlaisia asetteluja ja taivutteluja ja kokeiltiin myös avotaivutuksia ja pohkeenväistöjä, jotka sujuivat paremmin kuin koskaan! Ravissa mentiin myös paljon taivutteluja sekä hieman pohkeenväistöä.  Laukassa mentiin aluksi vähän rennommin, että annoin Vikin vain laukata, kunnes saatiin laukka pyörimään. Sen jälkeen tehtiin kokoamisia ja pidennyksiä sekä myöskin laukanvaihtoja, jotka sujuivat myöskin hyvin :)

Loppuksi ravailtiin vielä eteenalas lopputravit ja käyntiin kävelemässä pitkät loppukäynnis maastossa (~20min). Vikikin ehti tällä välillä palautua suht hyvin eikä ollut juurikaan enää hikinen tallille päästyämme.
Valitettavasti mulla ei oo tästä kerrasta minkäännäköistä materiaalia, mutta Viki oli silti super, eikä mun tarvii alkaa sitä kuvilla ja videoilla kellekkään todistamaa ;)

Tämän jälkee jätin Vikin karsinaan, heitin sille vähän heiniä, jonka jälkeen lähdin kuvailemaan Hennin ja Helkan menoa läheiselle hiekkatielle sekä lähimaastoihin. Hennistä ja Helkasta laittelen tähänkin videokoosteen. Paremmat selitykset tästä löytyvät Hennin blogista. Seitsemän jälkeen iskäni tulikin hakemaan minua, ja lähdin kotiin.



Lauantaina päästiin taas Vikin kanssa hyppäämään! Pääsinkin ekaa kertaa hyppäilemään Vikillä meidän omalla kentällä. Ja hyppäsin myös taas rataa Vikillä, jota en sillä ollutkaan hypäänyt viime kisojen jälkeen. Alkuun tein normin esteverkan eli vähän käyntiä, ravissa taivuttelut molempiin suuntiin, laukannostoja sekä rennompaa laukkaa esteistunnassa.

Sitten alettiinkin hyppäämään. Otettiin ensin muutamia yksittäisiä hyppyjä pystylle, sekä okserille, ja ne sujuivatkin ihan kivasti. Tämän jälkeen alettiin tulla ratana, näette sitten videolta tarkemmin miten se rata meni. Viki oli tosi tosi hyvä hypätä. Oli tosi varman tuntuinen, ja muutaman kerran vain tuli puomi alas, mutta iloksena voinkin kertoa ettei yhtään kieltoa tullut! Ratana hypättiin siis n.80cm.

Loppuun hypättiin vielä kaarevaa linjaa, jossa toinen este loppujen lopuksi olikin metrin! Olin viimeksi hypännyt niin korkeaa viime syyskuussa, eikä silloinkaan saatu sitä erään pv. ruunan kanssa puhtaasti kertaakaan, kun taas nyt tuo metri sujui ilman ongelmia. Pikkusen oon kyl ylpee Vikistä. ja itestäni hiukan :)

Lopuks henni käväs Viki selässä ja hyppäsi korkeimmillaan jtn 75-80cm(?), jonka jälkeen mie sitten loppuverkkailin Vikin. Viki oli kyllä niin äärettömän hyvä ettei mitään rajaa! Hyvillä mielillä jään oottamaan seuraavaa hyppy kertaa. :)











100cm ♥
Tämän jälkeen kuvailin vielä kun Jenna ja Henni hyppäsivät Fasulla, sekä hetken sitä kun Henni ratsasti Helkalla. Sitten lähdinkin hetkeksi kotiin lepäämään sillä päätäni oli alkanut särkemään ihan hirveästi, ihan yllättäen.

Muutaman tunnin päästä menin vielä tekemään iltatallin. Siivosin alkuun heppojen mökit, heitin heinät ja vedet, haettiin äitini kanssa hepat sisälle (äiti otti helkan, mie Vikin ja Fasun). Lopuksi annoin vielä iltaruuat, sekä laitoin aamuruuat valmiiksi.

Tänään, sunnuntaina kävin Vikin kanssa lähinnä maastoilemassa ilman satulaa. Mentiin ensin hiekkatiellä ympyrällä ravissa ja käynnissä. Viki oli ihan jees. Ajoittain puski hieman sisäpohjetta vasten, joten Vikiä sai olla koko ajan vahtimassa sen suhteen. Otettiin myös muutamat laukat mutta kauaa ei jaksettu vääntää.

Tämän jälkeen käytiin vähän laukkailemassa ja ravailemassa lähimaastoissa. Viki oli tosi innokas, mutta samalla myös tyytyväisen oloinen. Lopuksi käytiin vielä kentällä pyörähtämässä, jotta sain molemmat pohkeen kunnolla läpi. Onneksi kentällä pystyi menemään sateenkin jäljiltä keskiympyrää, sillä se kohta oli ihan hyvässä kunnossa. Reunoille en edes mennyt, koska ne olivat jo edellisenä päivänä olleet hiukan pettävät.

Pääasiassa Viki oli tänään tosi jees ratsastaa. Hiukan jäykkis, mutta hyvä! Tästä on taas hyvä jatkaa ensi viikolle. Tästä päivästäkään ei ole mtn materiaalia, paitsi heilahtanut kännykkä kuva jota en tähän edes kehtaa laittaa :D

Sannan tekemä kollaasi
Sitten haluaisin teiltä vielä mielipidettä yhteen asiaan. Mulla ja Vikillä tulee vajaan 2vk päästä 3kk täyteen, joten haluaisitteko sen kunniaksi esim. videota ja jotain erikoispostausta kuluneista kuukausista? :) Kertokaa mitä mieltä ootte!